Nettiaktivismin kaksoisstandardi

Osallistuin viikonloppuna Kriittisessä tilassa -filosofiatapahtumaan Tampere-talossa lauantaina 9.4.2011. Loppupaneelissa kokoontuivat keskustelemaan nettiaktivismin monista puolista dosentti Mikko Lahtinen, filosofi Tere Vadén, Voima-lehden päätoimittaja Kimmo Jylhämö ja opiskelija Aura Kalli. Keskustelu asemoitui sekä puolustamaan nettiaktivismin demokratiaa ja käytännön toimintaa edistäviä puolia, että kritisoimaan niitä.

Nettiakvivismin konkreettiset vaikutusmahdollisuudet ja tulokset tulivat varsinkin Kallin puheenvuoroissa kyseenalaistetuiksi, siinä missä Jylhämö ja Vadén tulkintani mukaan ottivat huomattavasti puolustavamman näkökannan aiheeseen. Etenkin Jylhämö tuntui kiinnittävän paljon huomiota edustuksellisen ja radikaalimmankin demokratian toteutumiseen nettiaktivismin ja tiedonvälityksen avulla. Lahtinen toimi keskustelun virittäjänä ja puheenjohtajana.

Seuraavassa tekstissä tuon esiin näkemykseni, jota yritin jo tilaisuudessa yleisöpuheenvuorossa epätoivoisesti selvittää, mielestäni jokseenkin epäonnistuen siinä. En yritä kiistää nettiaktivismin hyviä puolia, vaan kiinnittää huomiota siihen, mikä siinä voi käytännön toiminnan ja vaikutusten suhteen olla ongelmallista. Väitän, että nettiaktivismissa toimintaan rakentuu kaksoisstandardi.

Lähden liikkeelle kahdesta ajatuksesta, jotka tulivat päivän avauspuheenvuoroissa esille. Kriittisen tilan ensimmäisen luennon piti EK:nTietohallintopäällikkö Heikki Sinervo, joka melko odotetusti nosti esitelmässään ”Hyötyä, tehoa vai ongelmia?” tietotekniikan taloudellisia ja tehokkuudellisia hyötyjä edistävät puolet, muistuttaen alvariinsa niiden hyvinvointia edistävästä vaikutuksesta. Pohjimmiltaan hänen esityksensä näihin sisältöihin kiinnittyvät pointit totesivat tehokkaille tietotekniikkapalveluille olevan ylipäätään kysyntää, elinkeinoelämän vastaavan tähän kysyntään ja sitä kautta vievän kyseistä kehitystä eteenpäin.

Esityksensä kriittisemmissä kohdissa Sinervo totesi meidän jo käytännössä olevan yhteiskuntana riippuvaisia näistä tietotekniikka ja -liikennepalveluista, koska esim. netin romahtaminen tällä hetkellä ajaisi käytännössä koko yhteiskunnan kaaokseen ja pysäyttäisi yhteiskunnan palvelut sekä tuotannon. Allekirjoitan Sinervon ajatukset täysin.

Toinen ajatus, johon kiinnitän kirjoitukseni, oli yksinkertaisempi, enkä muista missä kohtaa se tuli ja kenen esityksessä esille. Sen keskeinen sisältö oli: lähelle on vaikea nähdä.

Näistä ajatuksista johdan väitteen, että markkinataloudessa kysyntä on paikallinen ilmiö, joka rakentaa nettiaktivismin kaksoisstandardin. Tämä johtuu siitä, että kysyntä on aina yksilö/käyttäjä/asiakaslähtöinen tarkastelutapa tuotantorakenteen kehitykseen. Yksityiset kulutusintressit rakentuvat tarpeista, jotka luodaan sekä muodostuvat paikallisesti, eli ovat paikallisuudesta riippuvaisia. Tehdessämme yksityisiä ostopäätöksiä ohjaamme samalla markkinoita toimimaan siihen suuntaan, josta ne voivat haistaa rahan tulevaisuudessa tulevan. Samalla rakennamme historiaa ja niitä puitteita, joissa joudumme tulevaisuudessa myös toimimaan.

Nettiaktivistin kysynnän voisi käytännössä ajatella tarkoittavan toimivaa tietotekniikkalaitteistoa ja tietoliikenneyhteyttä, jolle käytännössä riippuvuus ylipäätään aktivismin mahdollisuudesta rakentuu. Kulutusmahdollisuuksiensa puitteissa aktivisti valitsee käytännössä tarkoituksiinsa sopivan välineistön parhaaseen mahdolliseen hinta-laatu-suhteeseen, joka määrittyy käytännön toiminnan, eli kysynnän tarpeesta käsin. Väitän, että kysyntää määrittää lähes aina jonkinlainen tehokkuusehto.

Oman kokemukseni mukaan aktivistien ja akateemisesti valistuneiden kuluttajien keskuudessa on tällä hetkellä siististi hip ja cool kantaa mukana ja käyttää esimerkiksi Mac-kannettavia. Käytännön selitys tälle on käytettävyys, eli tehokkuusvaatimus. Kenellekään ei varmasti ole epäselvää, että ”Mäkin” brändi on yksi maailman kalleimpia ja se maksaa luonnollisesti lisää tuotteen hinnassa. Mäkillä saattaa olla kyseenalaistamattomia etuja tuotteen käytettävyydessä, mutta silti tapauksen pointti tulee alleviivattua – kuluttajat omassa paikallisessa toiminnassaan vaativat sitä samaa tehokkuutta ja taloudellisuutta, joka on käytännössä koko taloudellisen toiminnan lähtökohta. Pieni näyttävyys, jota brändi tuo tullessaan, tuskin on aktivistikuluttajallekaan negatiivinen signaali.

Brändin tuoma lisähinta ei vähennä tehokkuusargumentin totuusarvoa pätkäämään, päinvastoin, se vain pelaa lisäarvoa tuottajan pussiin, koska brändin tuotteelle tuoma lisähinta jakautuu voitoiksi ja tuotantorakenteeseen brändin rakentamiseen ja ylläpitämiseen meneviin mainos- ja muihin kustannuksiin. Varsinkin kun tämä käytettävyys ja toisaalta cool brändi tuottajan ulosmittaamine voittoineen pitää sisällyttää samaan pakettiin, voi olla varma, että tietokone tuotetaan niin kustannustehokkaasti kuin ikinä mahdollista. Tämä toiminta täyttää täydellisesti markkinatalouden käytännön ehdot.

Ja mitä pahaa tässä sitten on? No ei välttämättä mitään, mutta usein nämä samat ihmiset ovat niitä, jotka sitten puheissa kritisoivat niitä markkinatalouden sosiaalisia puolia, jotka käytännössä johtuvat pitkälti kollektiivisen tason tehokkuus- ja taloudellisuusvaatimuksista. Eli siitä, että kaikki toimivat käytännössä omassa toiminnassaan, paikallisella tasolla samalla tavalla. Jos jokainen aktivisti haluaa Mäkin siksi, että se vastaa toiminnallisen tehokkuuden vaatimuksia, voi olla varma että niille syntyy myös tarjontaa. Markkinatasapaino löytyy että napsahtaa.

Toinen asia on tietoliikenneyhteydet ja verkkosisällöt. Olen nähnyt ihmisten friikkaavan totaalisesti sähköpostipalvelimen kaatuessa tunniksi tai heidän huomatessaan, että joku verkkosivu ei toimi juuri sillä tavalla ja tehokkuudella kuin heidän henkilökohtaisiin käyttäjävaatimuksiinsa sopisi parhaiten. Tästä aiheesta saa kuulla tilitystä usein tietoliikenneasiantuntijoilta ja tietoliikenteen asiakaspalvelutehtävissä toimivilta.

Markkinat reagoivat sangen notkeasti tähän kysyntään ja alkavat tuottaa brändejä ja tuotteita, joiden kautta ihmisten käsitys luotettavuudesta, käytettävyydestä ja tehokkuudesta rakentuu ja kulutuskäyttäytyminen ohjautuu silloin näitä brändejä kohti. Tehokkuuteen pyrkivä kuluttaja löytää sen palveluntarjoajan, jonka tietoliikenneyhteydet tai tietokone vastaa hänen tehokkuuskäsitystään. Mac-kannettavat ovat tästä hyvä esimerkki. Siitä huolimatta, että kyseessä on varmasti hyvä tuote, ihmiset ohjaavat kysynnällään markkinoita niiden suuntaan ja väitän, että aivan 100% varmuudella Mäkin valmistusta puitteistaa ihan samat ekologiset ja sosiaalis-ekonomiset ongelmat kuin mitä tahansa muutakin globaalia brändiä.

Väitän siis, että itse asiassa markkinat reagoivat usein tilanteisiin nopeammin kuin ihminen ajattelee. Kun kirjoitat asiakaspalautetta kiukkuisena asiakaspalveluun tai kilpailutat välineistösi hinnan/brändin suhteen, toimit juuri niin kuin markkinat olettavatkin sinun toimivan. Ohjaat niitä sen saman tehokkuuden, taloudellisuuden ja tuottavuuden suuntaan, josta aktivistina saatat lähtökohtaisesti niitä juuri syyttää. Tämä johtuu nimenomaan siitä, että oma arkikäyttäytymisemme juurikin kuluttajuuden suhteen on niin totunnaistunutta, ettei sen ajattele välttämättä liittyvän niihin asioihin joita sitten muuten puheissamme haluamme kritisoida tai paheksua. Kuluttamiseen liittyvät tekomme ovat ainoita signaaleja joita markkinat ymmärtävät, eivätkä ne ole muista edes kiinnostuneita. Lähelle on vaikea nähdä.

Mikä on sitten johtopäätös?

Kyyninen tulkinta aluksi esittämälleni kaksoisstandardille voisi olla se, ettei nettiaktivismilla ole juurikaan ”todellisia” vaikutuksia ainakaan kulutuskäyttäytymisen suhteen. Koska olen vahvasti sitä mieltä, että nimenomaan materiaalisessa todellisuudessa tapahtuva käyttäytyminen on kuitenkin loppuviimeeksi toimintamme reunaehtoja määrittävä tekijä, jättää nettiaktivismi todellisuuden rauhaan ja keskittyy yleisen tietoisuuden levittämiseen ja parantamiseen omassa virtuaaliympäristössään. Virtuaaliympäristö rakentuu kulutuskysynnälle ja rakentaa yhteiskunnallista todellisuutta siihen suuntaan josta Heikki Sinervo puhui: käytännön riippuvuuteen tietoliikennepalveluista.

Tämä johtuu edellä jo esiintuoduista syistä: netissä keskusteleminen ja tiedon levittäminen ei käytännössä vähennä kulutusta, se vain muuttaa sen muotoa ja ehkä jopa lisää sitä. Niin kauan kun on kysyntää, niin sille on myös tarjontaa ja itse asiassa notkeasti muuttuvat aktivistin tarpeet ja ovat vain öljyä uusia innovatiivisia tuotteita janoavien markkinoiden tarpeisiin. Netissä tehty klikkaus on aivan yhtä hyvä markkinasignaali kuin X-kaupasta ostettu omenakin. Näiden uusien tarpeiden tyydyttämiseksi pitää aina kehittää uutta ja erilaista tuotantoinfrastruktuuria – brändäyksestä liukuhihnoihin ja yhä paremmista tietoteknisistä nettisovelluksista niitä tukeviin koulutuspalveluihin.

Positiivinen tulkinta aiheesta voisi olla se, että jokaisen tietoisuudessa tapahtuva aktiivinen muutos voidaan tulkita kuitenkin hyvinvointia lisäävään suuntaan, jolloin tiedon leviäminen netissä on tietysti erittäin positiivinen ilmiö. Myös käytännön demokratiaa nettiaktivismi epäilemättä lisää, joka laskettakoon sille kiistämättömäksi ansioksi.Sekin, että kasvavassa määrin siitä pääsee yhä useampi osalliseksi ja että vaihtoehtoista tietoa on saatavilla, on hyvä asia. Tämän vaihtoehtoiskustannuksena – ainakin aktivistin näkökulmasta –  on vaan se, että tämä kaikki kehitys tapahtuu markkinaehtoisesti, haluttiin tämä tunnustaa tai ei.

Ehkä homman pointti voisi olla se, että ei ole mitään ”valistettavaa kuluttajaa” tuolla jossakin, me olemme se itse. Valitsemalla nettiaktivismin vaikuttamisen keinoksi olemme itse edistämässä markkinaehtoisen yhteiskunnan rakentumista, joka sinetöi mahdollisuutemme siinä missä myös riippuvuutemmekin siitä markkinoiden varaan rakennetusta järjestelmästä, jolle olemassaolomme ehdot nettiaktivisteina nojaavat.

Toisaalta jos kuitenkin haluamme näitä tehokkaasti tuotettuja tuotteita kuluttaa jatkossakin, mutta vähentää niiden negatiivisia ulkoisvaikutuksia, niin on pureuduttava kapitalistiseen markkinatalouteen. Kuten Mikko Lahtinen totesi, silloin yksityisomistukseen perustuvat tuottajan voitot tulevat kyseenalaistetuksi. Tämä on tietysti helpommin sanottu kuin tehty, mutta jostain pitää aloittaa.

Kannattaa muuten kiinnittää huomiota kuluttaja-aktivismin suhteen myös siihen, mitä Slavoj Žižekillä on asiasta sanottavanaan:

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s