Nopea välikommentti part 2

Taas joku älyn majakka hämmästyttää meitä ”tutkimustuloksellaan”!

Helsingin yliopiston taloustieteen tutkija Tatu Westling päräyttää tavallisella älyllä varustetun Masa Meikäläisen ällikällä tutkimustuloksellaan, jonka mukaan ”suurten penisten maissa talouskasvu on ollut hitaampaa kuin muualla.” Westling toteaa Uuden Suomen uutisessa, että kullin mitalla on siis merkittävästi tekemistä valtioiden talouskasvun kanssa.

– Talouskasvu vuosien 1960 ja 1985 välillä on käänteisesti suhteessa miehen elimen kokoon, ja se yksin selittää 20 prosenttia talouskasvun muutoksista. Tietyin varauksin se on tärkeämpi selittävä tekijä kuin valtion poliittisen hallinnon malli, tohtorikoulutuksessa oleva Westling päättelee tutkimuksessaan.

No johan pomppas! Tietty ei ole olemassa mitään keinoa väittää 100% varmuudella, etteikö asia voisi olla juurikin näin, mutta jälleen kerran voisi hieman kerrata tilastollisen päättelyn tiettyä perussääntöä:

Korrelaatio ei implikoi kausaliteettia. Muuttujien välinen tilastollinen yhteys ei siis automaattisesti tarkoita, että niiden välillä olisi tosielämässä syy-seuraussuhde.

On aina olemassa se vaihtoehto, että tässä halutaan vaan vinoilla Tatu Vanhasen tekemille tutkimuksille. Koska työpaperi kuitenkin julkaistaan yliopiston verkkosivuilla, pistää se vähintäänkin vahvasti epäilemään, että tosissaan tässä ollaan.

En tiedä, kumpi vaihtoehto ilahduttaisi minua enemmän.

EDIT: No niin, no niin, johan tästäkin on alkanut olemaan vähän älykkäämpään sävyyn kirjoitettuja uutisointeja. Esim. Taloussanomat ja MTV3:n uutiset ehtisivät jo harrastaa kriittistä journalismia aiheen tiimoilta todeten saman asian kuin yours truly. No, tulipahan auottua päätä taas jostain paremman tekemisen puutteessa.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s