Keskustelutilaisuus Euroopan tulevaisuudesta

Tampereen yliopistolla järjestettiin 7.11.2011 keskustelutilaisuus Euroopan tulevaisuudesta, jossa alustajina ja panelisteina olivat pääministeri Jyrki Katainen, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ja Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble. Tilaisuuden juonsi Aamulehden Matti Posio.

Tilaisuuden nimittäminen keskustelutilaisuudeksi oli jo sinänsä vitsi, koska todellisuudessa kyse oli ritualistisesta, valmiiksi valittuun poliittiseen agendaan suostuttelevasta näytelmästä. Mukaan mahtui kaksi yleisöpuheenvuoroa.

Puheenjohtajana toiminut Posio toimi kahden pääpuhujan kätyrinä ja pyrki omalla osuudellaan aina vahvistamaan sen, mitä he olivat sanoneet. Pääpuhujia oli kaksi, koska Urpilainen toimi tilaisuuden luonteesta, omasta syystään, mutta myös juontajan toiminnasta johtuen näytöksen statistina.

Tapahtuman uutisnäkyvyys herätti jälkikäteen mielessäni sitä kiinnostusta, jota itse tapahtuma ei onnistunut herättämään.

Kauppalehti ei uutisoinnissaan ”Saksan valtiovarainministeri: Solidaarisuudella on rajansa” muista edes mainita, että Urpilainen oli paikalla. Kauppalehti kyllä muuten raportoi ansiokkaasti tapahtuman kovan ytimen, eli sen agendan jota tilaisuuden toivottiinkin edistävän:

Schäublen mukaan markkinat kurittavat niitä maita, jotka eivät onnistu suitsimaan velkaantumistaan, ja tartunnan ehkäiseminen on alueen huomattava haaste. Eurooppa on jälleen toistamassa samoja virheitä kriisin hoidossa, pelkää pääministeri Jyrki Katainen.

Kataisen mukaan on välttämätöntä, että EU-maat pitävät kiinni euroalueen säännöistä. Katainen korosti myös, että Italian pitää tehdä lupaamansa leikkaukset ja säästöt taloutensa tasapainottamiseksi.

Pääpuhujat siis toistivat lähes sanasta sanaan sen jo miljoonaan kertaan mediasta muutenkin kuullun mantran: there is no alternative! Markkinoiden luottamus on palautettava leikkaamalla ja säästämällä. Rohto maistuu pahalle, tie on pitkä, mutta se on pakollinen ja välttämätön.

Jollain ihmeellisellä vippaskonstilla Kansan Uutiset taas onnistuu kääntämään koko tilaisuuden luonteen täysin nurin niskoin. ”Kusari” uutisoi jutussaan ”Suomi kannattaa rahoitusmarkkinaveroa” vain Urpilaisen, eikä sitten mitenkään muuten puutu tilaisuuden luonteeseen:

Suomi kannattaa Euroopan komission esittämää rahoitusmarkkinaveroa. Asiasta kertoi valtiovarainministeri Jutta Urpilainen puhuessaan maanantaina Tampereella keskustelutilaisuudessa Euroopan tulevaisuudesta. Hänen mukaansa Euroopan tulevaisuuden peruskivet on rakennettava uudelleen sen vaurauden varmistamiseksi.

Urpilaisen mukaan peruskivistä ensimmäinen on ihmisten ja instituutioiden välisen luottamuksen palauttaminen Eurooppaan.

Uutinen kyllä onnistui tiivistämään ihan onnistuneesti Urpilaisen sympaattisen vetoomuksen demokratian puolesta, mutta mistään tilaisuuden laajemman luonteen selvityksestä tai analyyttisyydestä siinä ei ollut hajuakaan.

Siinä, että epäkiinnostavasta ja turhasta tilaisuudesta tehdään epäkiinnostavaa ja turhaa uutisointia, ei ole sinänsä mitään uutta tai kiinnostavaa. Päivän kuriositeetti onkin se, että siinä vaiheessa kun yhdestä tilaisuudesta saadaan askarreltua kaksi näin eri näköistä juttua kohtalaisen suuriin medioihin, on pakko pysähtyä hieman makustelemaan tilannetta. Ihan vaan vaikka huvin ja urheilun vuoksi.

EDIT: Tilaisuudesta on nyt tullut tallenne TaY:n verkkosivuille. Linkki videoon.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s