Digitaalitalous, ekonometria ja todellisuus

Välillä blogosfääriin tulee jotain uutta ja kiinnostavaa. Olen täällä jonkun aikaa mainostellut Rötösherrasen kuumana vinkkinä Yanis Varoufakiksen kirjaa The Global Minotaur. America, the True Origins of the Financial Crisis and the Future of the World Economy, jota voin edelleen suositella ihan kenelle tahansa nykyisestä talouskriisistä ja sen historiallisesta kehityksestä kiinnostuneelle. Kyseinen kreikkalainen taloustieteilijä on nyt lähtenyt myös pelisuunnittelun kiehtovaan maailmaan ja raportoi tästä proggiksesta blogissaan Valve Economics.

Pelitalo Valve on siis lähtenyt kehittelemään kahden talousalueen digitaalitaloutta, jonka puitteissa on tarkoitus tarkastella maksutasapainojen kehitystä. Varoufakiksella tämä herätti heti ajatuksen Kreikasta ja Saksasta, kuten voitte blogista lukea.

Juju on siinä, että jos ympäristöstä luodaan riittävän monipuolinen ja toiminnan ehdot vastaavat todellisia talouksia, on taloustieteilijällä poikkeuksellinen laboratorio tilanteen kehittymisen seuraamiseksi, koska jokaisesta taloudellisesta transaktiosta jää merkki. Tässä on huomattava ero tilastolliseen tarkasteluun, jota yleensä taloustieteessä harrastetaan ekonometrian avulla.

Ekonometriaa Varoufakis käsittelee kiinnostavasti seuraavassa passuksessa:

Econometrics purports to test economic theories by statistical means. And yet what it ends up testing is whether some ‘reduced form’, an equation (or system of equations), that is consistent with one’s theory, is also consistent with the data. The problem of course is that the ‘reduced form’ under test can be shown to be consistent with an infinity of competing theories. Thus, econometrics can only pretend to discriminate between mutually contradictory theories. All it does is to discover empirical regularities lacking any causal meaning. To put it bluntly, it is impossible to avoid absurd conclusions such as “Christmas is explained by a prior increase in the demand for toys”. And when we do (avoid them), it is only by accident (or because of a good hunch), as opposed to scientific rigour.

Varoufakis muotoilee taloustieteellisen metodin, ekonometrian ongelmaksi sen, että siinä testataan tilastollisen aineiston säännönmukaisuuksia ilman kunnollista teoriaa vaikuttavista syistä, tai sitten teoreettiset muotoilut ovat liian yleisiä. Ongelma tässä on se, että se väittää testaavansa nimenomaan taloustieteellisiä teorioita empiirisin menetelmin.

Nähdäkseni ongelma on melko yleinen akateemisessa, arkisessa ja poliittisessa taloudellisessa ajattelussa – suurta osaa yhteiskunnallisesta ja sosiaalisesta toiminnasta tulkitaan ensisijaisesti uusklassisen talousteorian näkökulmasta. Tämä ei ole ainoa talousteoria, mutta tällä hetkellä poliittisesti vaikutusvaltaisin.

Klassinen sosiologia tarjoilee kiinnostavan esimerkin kyseisen ongelman ymmärtämiseksi. Viittaan tässä sosiologian klassikon, Èmile Durkheimin klassikkotutkimukseen Itsemurha, jossa hän tarkastelee tätä melko yksilöllisenä päätöksenä pidettyä vapaaehtoista elämästä luopumista sosiaalisena ilmiönä.

Kuten Pertti Töttö kertoo kirjassaan Pirullisen positivismin paluu (Vastapaino 2000), oli jo kauan ennen Itsemurhan ilmestymistä ”havaittu lukemattomia empiirisiä yhteyksiä eri tekijöiden ja itsemurha-alttiuden välillä: naimattomat tekivät enemmän itsemurhia enemmän kuin naimisissa olevat, kaupunkilaiset enemmän kuin maalaiset, miehet naisia enemmän, protestanttiset katolisia enemmän jne. Durkheim esittää nämä empiiriset säännönmukaisuudet yhdistävän teoreettisen lain: itsemurhataipumus on kääntäen verrannollinen yhteisön kiinteyteen.” (116.)

Durkheim siis löytää sosiaalisen muuttujan siitä kaikkein yksilöllisimpänä pidetystä päätöksestä, jota voidaan tehdä!

Tämä on kahtalaisesti kiinnostavaa:

Ensinnäkin, ilman pätevää teoriaa yhteiskunnassa vallitsevista lainalaisuuksista empiirinen aineisto pystyy tarjoilemaan vain fragmentteja siitä, millaisia seurauksia käyttäytymisellä on. Esimerkiksi rahallisten transaktioiden seuraaminen tilastollisesti voi olla informatiivista monessa mielessä, mutta ilman ihmistä pakottaviin yhteiskunnallisiin normeihin ja lakeihin palauttavaa teoretisointia ei havainnoista voi tehdä tulkintaa toiminnassa vaikuttavasta syystä. Taloustieteessä tämä tarkoittaisi esim. katseen kääntämistä puhtaan kulutuskäyttäytymisen tarkastelusta kapitalismin yhteiskunnalliseen dynamiikkaan ja sen toimintaa puitteistaviin ehtoihin.

Toisesta näkökulmasta ongelma on se, että jos taas lähtökohtainen teoria on fiksattu ja tätä kautta ns. vedenpitävä, ei toiminnan seurauksista voi tehdä kuin yhdenlaisia johtopäätöksiä. Jos Durkheimilla olisi ollut aikanaan moderni talousteoria käytössä ja hän olisi ollut taloustieteilijä, olisi itsemurhat tulkittu varmaan utiliteettifunktion toteutumiksi. Itsemurha tuottaa enemmän hyötyä tekijälleen kuin tekemättä jättäminen.

Melko sinänsä vastaansanomaton selitys, mutta nähdäkseni sen selitysarvo suhteessa todellisuuteen on lähes yhtä tyhjän kanssa. Koko sosiaalisen ja yhteiskunnallisen todellisuuden palauttaminen puhtaasti taloustieteelliseksi hyödyn tavoitteluksi on kyllä poliittisesti hyvin läpimennyt ja kaikessa yksinkertaisuudessaan houkutteleva selitysmalli, mutta samalla kun se institutionalisoituu ainoaksi totuudeksi, se tuottaa ongelmia joita se ei kykene ratkaisemaan. Tsekatkaa vaikka Eurooppaa, jota yritetään pakottaa kasvavassa määrin vastaamaan oletusta markkinatasapainosta.

Ehkä pointti kaikessa on se, että mikään yksi teoria tuskin vastaa kaikkiin todellisuutta koskeviin kysymyksiin. Itte diggailen talous- ja tilastotiedettä siinä missä sosiologiaakin. Eikä moni valistunut taloustieteilijä, kuten Varoufakis, allekirjoita mitään yksiselitteisiä taloustieteellisiä malleja maailmasta. Marxilla on yksi malli, Keynesillä toinen ja uusklassikot häärää omiensa parissa. Nämä muuten jopa liittyvät toisiinsa, kun oikein tarkkaan katsoo.

Meitsi taas kohta skulaa rokkia ja tinttaa kaljaa. Näin se maailma vaan pyörii.

Jään innolla odottamaan blogin tulevia postauksia.

[EDIT] Ystäväni ystävällisestä huomautuksesta korjaan johdantoa aiheeseen. Nolo kömmähdys johtui innostuksestani päästä ekonometriaseen pointtiin, joka johti harhaiseen tiivistykseen esitellyn blogauksen perusideasta.

”Pelitalo Valve on siis lähtenyt kehittelemään kahden talousalueen digitaalitaloutta, jonka puitteissa on tarkoitus tarkastella maksutasapainojen kehitystä. Varoufakiksella tämä herätti heti ajatuksen Kreikasta ja Saksasta, kuten voitte blogista lukea.”
Ystäväni tekemä korjaus: Sehän tais olla newell jolle tuo saksa ja kreikka oli tullu mieleen ja ne oli tosiaan kahden eri pelin talouksia koittanu yhdistää ja siinä oli tullu ongelmia niiden epäsuhtaisuuksissa.
Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s