Ihmisenä olemisen ehdot

Hannah Arendt aloittaa teoksensa Vita Activa. Ihmisenä olemisen ehdot (The Human Condition 1958) näin:

Vuonna 1957 laukaistiin ensimmäisen kerran avaruuteen ihmisen valmistama laite. Siellä se kiersi maapalloa muutaman viikon ajan noudattaen samoja painovoimalakeja, jotka pyörittävät ja liikuttavat taivaankappaleita – aurinkoa, kuuta ja tähtiä. Ihmisen tekemä satelliitti ei toki ollut kuu tai tähti eikä mikään muukaan taivaankappale, joka kulkee kiertoradallaan niin kauan, että se tuntuu meistä maalliseen aikaan sidotuista kuolevaisista ikuisuudelta. Se onnistui silti pysymään taivaalla jonkin aikaa ja liikkui taivaankappaleiden läheisyydessä ikään kuin se olisi koemielessä saanut luvan tulla niiden ylevään seuraan.

Tämä tapahtuma ei jää tärkeydessään jälkeen edes atomin halkaisusta. Tapahtumaa olisi tervehditty rajattomasti riemuiten, ellei siihen olisi liittynyt vastenmielisiä sotilaallisia ja poliittisia tekijöitä. Kummallista kyllä, ihmisten sydämiä ei täyttänyt voitonriemu, ylpeys tai pelonsekainen kunnioitus ihmisen omaa suunnatonta valtaa ja taitoa kohtaan, vaikka he nyt taivaalle katsoessaan näkivät siellä omien kättensä aikaansaannoksen. Ensireaktio oli helpotus, jota tunnettiin ensimmäisestä >> askeleesta kohti ihmisten vapautumista maan kahleista>>. Tämä erikoinen toteamus ei ollut jonkun amerikkalaisen toimittajan lipsahdus – kaikkea muuta. Se oli tahaton toisinto lauseesta, joka oli kaiverrettu 1930-luvulla erään merkittävän venäläisen tiedemiehen hautamuistomerkkiin: >>Ihmiskunta ei ole ikuisesti maan kahlitsema.>> (Arendt 2002, suomennos Eija Virtanen, Vastapaino, 9)

Arendt todisti aikanaan ihmisen irtautumista maasta, nyt todistamme jo ihmisen tekeleiden onnistunutta matkaa Marsiin. Tänään 6.8.2012 Nasa julkaisi verkkosivuillaan Curiosity-luotaimen ekat kuvat Marsin pinnalta. Esim. Yle uutisoi asiasta Suomessa. Nämä eivät olleet ensimmäisiä kuvia ikinä Marsista, eikä matka ensimmäinen, mutta ainakin itse olen aivan yhtä hämmentynyt, kuin ekaa kertaa nähdessäni materiaalia Marsin pinnalta.

Yllä olevassa kuvauksessa yleisiä tunnelmia näyttäisi värittävän helpotus. On helppo kuvitella vallitsevan aikakauden sotilaallisessa ja poliittisessa ilmapiirissä, että ihmiset seuraavat jännittyneinä erilaisten kilpavarustelun muotojen kehittymistä. Vain jonkun aikaa sitten teknologinen kehitys on osoittanut voimansa atomipommin muodossa. Ajatus maapallon käymisestä ahtaaksi meille kaikille kummittelee taustalla kaikessa konkreettisuudessaan.

Onko mikään muuttunut? Toistaiseksi kehitys on tuntunut tuottavan meille materiaalisen ylenpaljouden lisäksi alati ahtaamman maapallon. Tulkitsen Mars-kuvien levittävän samaa tunnelmaa kuin aikanaan kiertoradalta kuvatun maapallon: ehkä jossain vaiheessa teknologian kehitys tarjoaa meille mahdollisuuden ylittää kehityksen itsensä aiheuttaman väistämättömän tuhon. Vaihtoehtona ei siis missään tapauksessa tunnu olevan kehityksen suunnan muuttaminen, saati sitten pysäyttäminen.

Arendt kritisoi tieteellistä ja teknologista kehitystä inhimilliselle elämälle vieraista päämääristä. Tieteellis-teknologinen kehitys ei ole tarjonnut meille ulospääsyä esimerkiksi ympäristöongelmista, poliittisista konflikteista, talouskriisistä tai absoluuttisesta köyhyydestä, vaan itse asiassa se on synnyttänyt aina uuden ongelman, jos se on onnistunut ratkaisemaan aikaisemman.

Tuntuu vähän oudolta, että tämän päivän Mars-uutinen muistuttaa jälleen siitä, kuinka mahdotonta meidän on jatkaa asumistamme tällä yhteisellä pallolla. Erilaiset kriisit jatkavat lisääntymistään samalla kun tiede etsii yhä vimmatummin keinoa jatkaa juuri sitä samaa rataa eteenpäin, joka tähän tilanteeseen on johtanut. Kehityksessä ei ole vikaa sinänsä, mutta tekemisen päämäärissä ja tekemistä kehystävissä toiminnan ehdoissa on oltava jotain vialla.

Seurailen edelleen kiinnostuksella ja henkeä pidätellen uutisointia ja uusia kuvia Marsista. Ainakin ne todistavat, että Mars on osa samaa todellisuutta kuin maapallokin. Siellä tuskin siis mikään olisi toisin.

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Ihmisenä olemisen ehdot

  1. Melkoista. Mulle tuli aivan sama Arendtin kohta mieleen lukiessani eilen Hesarin juttua samaisesta Mars-vekottimesta. Pidän tällaisia projekteja jollain hyvin perverssillä tavalla erittäin inhimillisinä – tavallaanhan on hyvin loogista, esim. Arendtin teesejä seuraten olettaa, että ihminen päätyy etsimään oman itsensä olemassaolon merkitystä sieltä, missä ihmisyyttä ei näkyvästi ole.

    Itselleni tuo Curiosity on uteliaisuutta nimenomaan ihmisyyttä itseään kohtaan, joskin peitettyä sellaista; mitä muutakaan Marsista haetaan, kuin oikeutusta ihmisen olemassaolon tavalle, jollekin, josta emme itsekään oikein vielä ole vakuuttuneita (tai sitten alitajuisesti lajimme myöntää vieraantumisen jostain abstraktista, ”puhtaasta” olemisesta).

    Toki tilannetta voi tarkastella jollain rakenteellisellakin tasolla. Esimerkiksi välineellisen järjen ylivallan eräänlaisena pompöösinä välietappina, jonka syyt voidaan jäljittää monenlaisiin kulttuurisiin prosesseihin ja – jos oikein pitkälle mennään – vaikka tuotantosuhteisiin. Vaikka tällainen analyysi osuneekin jollain tavalla oikeaan (nyt ainakin Horkheimer & Adorno -hengessä), vaikuttaa taustalla myös tämä laajempi ihmisen paikkaa maailmassa kulttuurisena ja fyysisenä olentona ylipäätään hahmottava kysymys – olemisen kysymys.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s