Saatanallinen mylly

Luimme joskus Karl Polanyin Suuri murros -teosta lukupiirissä ja tein sen markkinamallin kehittymistä käsittelevästä kappaleesta alustuksen. Mielestäni Polanyin ajatukset ovat ihan relevantteja tänäkin päivänä ja hänen markkinakritiikkinsä varsin viiltävää, joten voisin paremman tekstin puutteessä julkaista vaikka tuon alustuksen pohjalta kirjoittamani laajemman jutun täällä. Kaikkea Suureen murrokseen sisältyvää en tietenkään ole tähän kapeaan alustukseen sisällyttänyt, mutta ehkä jotain merkityksellistä kuitenkin.

Sitaatit ja sivunumeroviittaukset Vastapainon julkaisemasta suomennoksesta, joka on muuten pirun hyvä. Valitan tämänkertaisen jutun pituutta.

Eli Karl Polanyi markkinamallin kehittymisestä, silvuplee!

Itsesääntelevät markkinat

Polanyin klassikko, Suuri murros (2009, alkuteos The Great Transformation. The Political and Economic Origins of Our Time, ilmestynyt ensimmäisen kerran 1944), lähtee siitä perusajatuksesta liikkeelle, että “itsesääntelevät markkinat olivat ajatuksena täysin utopistinen. Sen kaltainen instituutio ei olisi voinut olla olemassa pidempään ilman, että se olisi tuhonnut yhteiskunnan inhimillisen ja luonnollisen aineksen; se olisi fyysisesti tehnyt lopun ihmisestä ja ja muuttanut hänen elinympäristönsä autiomaaksi” (mts, 34).

Polanyi käsittelee tarkastelussaan lähinnä Eurooppaa ja erityisesti Englantia, mutta yrittää osoittaa juuri täällä tapahtuneen modernisaatiokehityksen syitä ja seurauksia, jotka tulisivat olemaan koko maailman kannalta lopulta erittäin merkityksellisiä.

Itsesääntelevillä markkinoilla Polanyi tarkoittaa ”saatanallista myllyä”, jonka hän katsoi syntyneen tuotantovälineitä koskeneen, ihmettä lähennelleen kehityksen tuloksena 1700-luvulla (mts, 79). Polanyin esimerkkinä käyttämässä Englannissa tässä pohjalla kulki niin sanottu yhteismaiden aitaaminen, joka Polanyinkin mukaan ”on osuvasti kutsuttu rikkaiden vallankumoukseksi köyhiä vastaan” (mts, 81). Aitaamisella tuettu villateollisuuden kehitys tuki muun kehityksen ohessa siirtymää kohti markkinayhteiskuntaa.

Aikaisemmin aitaamisen ja teollisuuden kehityksen aiheuttamia ylilyöntejä tasasi Polanyin mukaan kruunulle suotu valta, eli keskushallinnon kautta organisoitu muutosprosessin hillintä. Vasta 1800-luvulle tultaessa, kapitalistisen luokan ottaessa vallan, voitiin liberalistisen talousfilosofian turvin alkaa rakentamaan markkinayhteiskuntaa, jossa markkinoiden itsensä uskottiin kykenevän säätelemään itse itseään – saatanallinen mylly oli valmis käynnistymään. (Mts, 87.)

Markkinayhteiskunnalla Polanyi tarkoittaa sellaista yhteiskuntaa, jonka perustavanlaatuisena ihmisten välistä toimintaa organisoivana periaatteena on markkinat. Sinänsähän tämä ei ole mikään uusi ajatus ja markkinavälitteistä kauppaa on käyty historiassa kautta aikain, mutta Polanyille markkinayhteiskunta on erityinen yhteiskuntamuoto, jossa kaikki taloustieteessä tuotannontekijöiksi nimitetyt muuttujat – työ, maa ja raha – altistetaan niin sanotulle markkinamekanismille ja luotetaan siihen, että se hoitaa resurssien allokoitumisen parhaalla mahdollisella tavalla.

Toisin sanoen ”kaikkien osatekijöiden täytyy olla ostettavissa” ja ”niitä täytyy olla tarjolla vaaditussa määrin tarjolla kenelle tahansa, joka on valmis niistä maksamaan. Jollei tämä ehto täyty, tuotannon aloittaminen erikoiskoneilla on liian riskialtis hanke sekä kauppiaalle, joka panee likoon rahansa, että koko yhteisölle, jonka tulot, työllisyys ja elintarvikkeet alkavat riippua keskeytyksettä jatkuvasta tuotannosta”.

Mikä kokonaisjärjestelmän kannalta oleellisempaa, ”[m]aatalousyhteiskunnassa tällaisia ehtoja ei luonnollisestikaan ole olemassa; ne pitäisi luoda. […] Tällaiseen järjestelmään siirtyminen edellyttää, että yhteiskunnan jäsenten toiminnan perimmäinen vaikutin muuttuu ja voiton tavoitteleminen korvaa pelkän toimeentulon hankkimisen. Kaikki liiketoimet muuttuvat rahapohjaisiksi, mikä puolestaan vaatii, että jokaisella teollisen elämän osa-alueella otetaan käyttöön vaihdon väline. Kaikkien tulojen täytyy olla peräisin jonkin asian myymisestä, ja olipa ihmisen tulojen varsinainen lähde mikä tahansa, sitä täytyy pitää myymisen tuloksena. Tämä kaikki sisältyy sanaan ”markkinajärjestelmä”, joksi edellä kuvattua institutionaalista mallia nimitetään”. (Mts, 91.)

Polanyin pääajatuksen mukaan siis teollista ja porvarillista vallankumousta edeltäneenä aikana olivat työnjakoa ja teollisuutta organisoivat periaatteet toisenlaisia; markkinoiden määrittelemät vaihtosuhteet eivät määritelleet samalla koko yhteiskunnan tuotannollisia suhteita ja esimerkiksi maataloustyötä voitiin organisoida muutenkin kuin palkkatyöhön perustuvalla työvoiman myynnin periaatteella.

Kauppias yhteiskunnallisen toiminnan perusyksikkönä

Markkinayhteiskunnassa myös kaikkia tuotannon edellä mainittuja osatekijöitä pitää olla saatavilla markkinoiden välityksellä. Ja jotta eri tuotannon alojen käynnistäminen olisi kannattavaa, on siis ihmisten suhteet toisiinsa sitoutettava markkinavälitteisesti, jotta kauppias, sanan kaikissa merkityksissä, voi olla yhteiskunnan kehitystä ohjaava yksikkö.

Jos jotkut yhteiskunnan osa-alueet olisivat tämän järjestelmän ulkopuolella, ei koskaan voisi olla varma siitä, että kaikkia tarvittavia tuotannontekijöitä olisi tarjolla uuden tuotannonalan käynnistämiseen. Investointeja on voitava houkutella voitoilla ja työntekijät tuotettava riippuvaisiksi nimenomaan palkkatyöstä, sekä yhteismaiden resurssit pitää valjastaa teollisen tuotannon käyttöön. Kaikesta ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, sekä heidän vuorovaikutuksestaan luonnon kanssa on tehtävä markkinavälitteistä, jonka yleisenä mittatikkuna on raha.

Polanyin väite on, että ”[m]ikään yhteiskunta ei luonnollisestikaan voi toimia hetkeäkään ilman jonkinlaista taloutta, mutta ennen omaa aikaamme ei ole ollut olemassa yhtään taloutta, jota olisivat edes periaatteessa hallinneet markkinat” (Polanyi 2009, 93).

Tätä perustellakseen hän tekee klassisia antropologisia tutkimuksia hyväksi käyttäen jaon markkinamallin mukaiselle ja ei-markkinamallin mukaiselle tavaroiden vaihdolle. Hän käyttää hyväkseen esimerkiksi Bronislaw Malinowskin tutkimuksia Trobriant-saarilta ja niissä eläneistä kulttuureista.

Ei-markkinamallin tapauksessa tavaroiden vaihto liittyy ei-taloudellisiin suhteisiin, kuten pysyviin kumppanuussuhteisiin, jolloin vaihdon pääasiallisena motiivina ei ole taloudellisen hyödyn tavoittelu, vaan keskinäisen solidaarisuuden osoitus ja sosiaalisten siteiden vahvistaminen. (Mts, 100–104, 421.) Markkinamallia mukailevassa taloudellisessa järjestelmässä Polanyi näkee voiton ensi sijaiseksi toiminnan motiiviksi ja kiihokkeeksi, kuten on jo tullut ilmi.

Markkinainstituutiot alkavat hallita yhteiskuntaelämän muita osa-alueita, jolloin muut sosiaalisen elämän alueet muuttuvat markkinoille alisteisiksi ja yhteiskunnasta tulee ”pelkkä markkinoiden liitännäinen” (mts, 113).

Tämä ajatus, jossa vaihdon rationaliteetin sisältämä taloudellinen instituutio, joka tuotetaan yhteiskuntaan poliittisesti, kytkeytyy luonteensa vuoksi kaikkiin muihinkin ihmiselämän osa-alueisiin, on olennainen osa myös Marxin teoriaa.

Marxin ajatusta yhteiskuntien tavaramuotoistumisesta voidaan soveltaa jo edellä mainittuun Polanyin viittaamaan Malinowskin tavaran vaihdon tematiikkaan, jos käytetään ei-markkinamallin mukaisten yhteiskuntien vaihtotapahtumissa esineen käsitettä, ja markkinamalliin sovelletaan Marxin tavaraa. Käytännössä näin voidaan tehdä karkea käsitteellinen jako esineen ja tavaran välille.

Esine valmistetaan ja mahdollisesti vaihdetaan siksi, että sillä itsellään on joku arvo ja käytännön funktio omistajansa kannalta, kun taas tavara valmistetaan vain siksi, että markkinamalli ja sen kontrolloima yhteiskunta vaatii toimiakseen mahdollisimman laajaa ja tehokasta tavaroiden tuotantoa ja vaihtoa, tarvitsi niitä sitten joku tai ei. Tähän Polanyi viittasi edellä puhuessaan siitä, että kaiken tuotannon ja työnjaon piiriin tulleen toiminnan ja sitä kautta toimeentulo kaikkinensa, on riippuvaista ”keskeytyksettä jatkuvasta tuotannosta” (mts, 91).

Luonnottomat markkinat

Polanyille ajatus markkinoiden muodostumisesta ei tosiaan ollut mitenkään luonnollinen. Hän katsoo, että ”markkinoiden yhdistyminen valtavan voimakkaaksi itsesäänteleväksi järjestelmäksi ei johtunut jostakin markkinoille ominaisesta kasvutaipumuksesta, vaan ennemminkin siitä, että yhteiskuntaan syötettiin hyvin keinotekoisia kiihokkeita, jotta selvittäisiin tilanteesta, joka oli seurausta aivan yhtä keinotekoisesta koneiden ilmaantumisesta” (Polanyi 2009, 114).

Tätä ajatusta hän perustelee esimerkeillään kotimaan kaupan kehityksestä, joka on ensimmäistä kertaa mahdollistanut kilpailun hyväksymisen kaupankäynnin yleiseksi periaatteeksi (mts, 118) ja puhumalla siis erilaisista yhteiskunnista, joissa taloudellista käyttäytymistä ohjaavat toisenlaiset periaatteet (mts, 119).

Ohimennen sanoen Polanyin kirjoituksia tuntuu innoittavan monet, sillä hetkellä tuoreen uuden tieteenalan antropologian klassikoiden, kuten Malinowskin tekstit, jotka ovat tuoneet sen aikaiseen keskusteluun varmasti ennen kuulumattomia näkökulmia. Voisi siis kuvitella Polanyin riemuinneen näistä empiirisistä esimerkeistä, joiden vastaisesti erilaiset utilitaristifilosofit, kuten Jeremy Bentham, olivat aikoinaan esittäneet ihmisen olevan oman edun tavoitteluun yksiselitteisesti pyrkivä olento, jonka luontaisia taipumuksia vastaa elinympäristönä parhaiten vapaa markkinatalous.

Nämä olivat juuri niitä 1800-luvulla vahvasti vaikuttaneita poliittisen taloustieteen johtoajatuksia, joihin turvautuen kaupan vapauttamiseen tähtäävää politiikkaa tehtiin.

Joka tapauksessa, Polanyi tarkastelee historiallisesti kaupankäynnin olosuhteiden muutosta maalla, kaupungeissa ja eri maiden välillä, joiden välitteisessä ristipaineessa kilpailu ja ainaisena seuranaan oleva valtiollinen sääntely ovat luoneet pohjan markkinayhteiskunnalle.

Vaihto ja sen yhteydessä oleva kilpailu tuotettiin markkinoita järjestäväksi periaatteeksi ja sääntely piti huolen siitä, että toisistaan irralliset markkinaosa-alueet, työ, maa ja raha, saataisiin liitettyä toisiinsa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että valtio takasi sääntelytoimenpiteillään aina syntyedellytykset eri markkinoille ja pyrki rajaamaan kaiken taloudellisen toiminnan näiden markkinoiden piiriin. Kiltajärjestelmät, työtä kaupallistumiselta suojelleet lainsäädännöt ja feodaaliset erioikeudet purettiin. (Mts, 129–141.)

Se miksi Polanyi pitää markkinataloutta nimenomaan keinotekoisena, ei luonnollisena, johtuu lähtökohtaisesti tuotannontekijöiden – työn, maan ja rahan – markkinatalouteen sopimattomasta luonteesta. Polanyin mukaan tuotannontekijöitä ei ole ”luotu” markkinoita varten, vaan niiden ”kuvaaminen tavaroiksi on täysin kuvitteellista” (mts, 135).

Kun Polanyi käsittelee työtä tai työvoimaa kuvitteellisena tavarana, hän tarkoittaa, että toimiakseen palkkatyömarkkinoilla on työn järjestettävä itsensä kuvitteelliseen tavaramuotoon voidakseen ottaa osaa markkinatoimintaan. Koska palkkatyö on kuitenkin markkinayhteiskunnassa ihmiselle välttämättömyys, niin hänen on asetettava hinta työlleen ja asettauduttava hintoineen markkinoille.

Nämä markkinat eivät voi laskennallisen ja rajoitteellisen luonteensa vuoksi ottaa huomioon ihmisen muuhun elämään liittyviä muuttujia, kuten esimerkiksi perhettä, peruskoulutusta tai muita vaikeammin rahamääräisesti hinnoiteltavia sosiaalisen maailman osa-alueita, joihin palkkatyön tekeminen kuitenkin oleellisesti liittyy.

Polanyi vielä tiivistää ajatuksen työn tavaramuotoisuudesta ja markkinayhteiskunnan utopistisesta luonteesta seuraavalla tavalla: ”Markkinayhteiskunnan utopistista luonnetta valottavat todellakin parhaiten ne järjettömyydet, joihin työn kuvitteleminen tavaraksi yhteisön pakottaa. […] Työn on tarkoitus löytää oma hintansa markkinoilla, koska millä tahansa muulla tavalla määritelty hinta on epätaloudellinen. Jos työvoima noudattaa tätä ohjetta, se toimii osana sen tarjontaa mitä se onkin, eli tavarana nimeltä ”työ”, ja kieltäytyy myymästä itseään alhaisemmalla hinnalla kuin mihin ostajalla on vielä varaa. […] Teorian ja käytännön välinen ristiriita johtuu tietenkin siitä, että työ ei todellisuudessa ole tavara. Jos työstä pidättäydytään vain, jotta varmistetaan sen tarkka hinta (aivan kuten vastaavassa tilanteessa pidättäydytään lisäämästä kaikkien muidenkin tavaroiden tarjontaa), yhteiskunta hajoaisi hyvin pian toimeentulon puutteeseen. On hämmästyttävää, että kyseinen näkökohta mainitaan hyvin harvoin, jos koskaan, kun liberaalit taloustieteilijät keskustelevat lakkokysymyksestä.” (Mts, 364).

Yhteiskunnallista organisoitumista määräävä periaate

Tässä tiivistyy Polanyin ajattelun teoreettinen ydin. Mekaanisesti muutettu yhteiskunnan kulttuurillinen ydin, eli perusajatus joka säätelee yhteiskunnan organisoitumista, on luonteeltaan keinotekoinen ja pakottaa ihmiset muuttamaan toimintatapojaan suhteessa toisiinsa.

Asiat eivät siis vain tapahdu, vaan taustalla on voima- ja valtasuhteisiin liittyvää politiikkaa, jonka seurauksena ihmisten välisiä suhteita väkivaltaisesti manipuloidaan ja heidän välilleen tuotetaan historiallisesti täysin uudenlaisia ajattelumalleja. Tämä ohjaa heidän institutionaalista toimintaansa suuntaan, jonka syitä voidaan paremmin ymmärtää teoreettisten käsitteiden, kuten kuvitteellisen tavaramuotoisuuden välityksellä.

Tässä kohtaa on ehkä ihan luontevaa ajatella, että ihmisten välistä organisoitumista, järjestystä, ja järjestyksen pysymistä varten tarvitsee olla jotain systeemitasoisia periaatteita ja näiden periaatteiden perustavanlaatuisia sääntöjä välittäviä mekanismeja.

Aiemmin periaatteena oli toiminut feodaalis-patriarkkaalisiin suhteisiin perustuvat verkostot, kuten Pyhä allianssi, joiden avulla taloudellisen toiminnan ylilyöntejä kyettiin välttämään, mutta nyt tilalle tuli vaihdon ajatukselle perustuva rahavälitteinen suurpääoma, haute finance.

Jos me tarvitsemme jonkun yhteiskuntaa järjestelmän tasolla järjestämään kykenevän periaatteen, niin Polanyin ehdotus on, että siinä missä Pyhä allianssi ”pystyi saavuttamaan vain toistuvien aseellisten väliintulojen avulla Eurooppaan saman, minkä Euroopan konsertin hatara liitto saavutti koko maailman mittakaavassa, vaikka se turvautui voimankäyttöön paljon Pyhää allianssia harvemmin ja silloinkin vähemmän tyrannimaisesti”, niin ”silloin täytyy löytää jokin uudessa tilanteessa toiminut, näkymätön ja vaikutusvaltainen yhteiskunnallinen välittäjä, joka pystyi omaksumaan dynastioiden ja piispanhallinnon entisen roolin ja tekemään rauhanpyyteistä todellisuutta” (mts, 43).

Tässä tapauksessa se oli Polanyin mukaan haute finance, joka ”toimi ihmiskunnan historian monimutkaisimpiin kuuluneen instituution ydinrakenteena” (mts, 45). Toimiessaan yhteiskuntaa organisoivana periaatteena suurpääoma myös mahdollisti ”sadan vuoden rauhan” (mts, 33–58), joka siis alkoi edellä mainittujen kehityskulkujen seurauksena ja päättyi kultakannan lopulliseen purkautumiseen 1930-luvulla, jonka hän katsoo tarkoittaneen ”markkinatalouden lopullista epäonnistumista” (mts, 323).

Advertisements

4 kommenttia artikkeliin ”Saatanallinen mylly

  1. Hyvä teksti. Minulle Polanyin ehkä kiintoisinta antia on talousliberalististen uudistusten eli ”saatanallisten myllyjen” ja niiden vastavoimien eli ”yhteiskunnan itsepuolustuksen” välinen dynamiikka, kaksoisliike. Kiinnostavaa on myös erilaisten luokkaintressien liittyminen tuohon kaksoisliikkeeseen ja se, että kulloistakin kriisiytymässä olevaa kehitystä vastaan nousee spontaani koalitio, jonka jäsenet edustavat vaihtelevia poliittisia ja taloudellisia intressejä. Uskaliaasti voisi arvella, että viime vuosien eurooppalaiset toimet ovat edustaneet (etunenässä omistavan luokan, mutta myös heidän lukuisten liittolaistensa) pyrkimyksiä suojella pääomaa markkinoiden saatanalliselta myllyltä. Tällaisissa tilanteissa tulee aika hyvin ilmi, että pääoman omistajat ja talousliberaalit ovat eri porukkaa, vaikka lyövätkin usein kättä.

    Toinen kiinnostava piirre Polanyin kirjassa oli se jännä suhde, joka on itsesääntelevien markkinoiden idean (joka siis oli utooppinen ja luonnonvastainen) ja aktuaalisesti toimivien markkinoiden välillä. Jälkimmäisethän alkoivat liberaalien politiikkatoimien seurauksena monissa tapauksissa toimia ideaa muistuttavalla tavalla. Polanyi siis tuntuu esittävän väitteen taloustieteen performatiivisuudesta.

  2. Oikein hyviä huomioita Juho, tässä pari kommenttia niihin.

    kaksoisliike on kiinnostava ajatus ja teoria, itselleni jäi aikanaan hieman epäselväksi, mikä tarkalleen ottaen moisen aiheuttaa. Polanyin selitys tuntuu nimenomaan se, että kyseessä on spontaani järjestäytyminen. En sano, etteikö näin voisi olla, mutta ajatus jäi hieman metafyysiseksi, varsinkin kun Polanyin ajatus tuntui olevan, että vastaliike nousee väistämättä.

    Mitä viime vuosien kehitykseen tulee, niin itse ajattelen että pääoman omistajat ja uusliberaalit ovat samaa porukkaa ja ovat aina olleet sen kaltaisessa liitossa valtion kanssa, jossa pääoma pyrkii käyttämään valtiota omien etujensa ajamiseen. Ja yleensä pystynytkin siihen. Tietysti on olemassa se radikaalimpi talousliberaalien porukka, jos viittaisit siihen, mutta nähdäkseni se on aina marginaalinen ryhmä. Todellinen pääoman omistaja on yhtä vähän talousajattelija kuin vilpitön vapaan markkinatalouden kannattaja.

    Vikaan kohtaan en osaa oikein sanoa mitään. Itselläni on sellainen fiilis, että Polanyi olisi tarkoittanut, ettei mitään luonnollisesti toimivia markkinoita ole olemassakaan ja tätä kautta mistään markkinoista isommassa mittakaavassa ei olisi kannattelemaan itse itseään.. Ainakaan missään sellaisessa mitassa, siis kaikkien ponnistustenkaan jälkeen, että ne jollain tavalla kattaisivat kokonaisia yhteiskuntia.

  3. Kiitos kommenteista. Jatkan vielä.

    Kaksoisliikkeestä: Ymmärsin, että vastaliikkeen aiheuttaa ihan konkreettinen tuho ja kärsimys, jota sääntelemättömät markkinavoimat saavat aikaan. Minusta se riittää sille kausaaliseksi selitykseksi, tai toisin sanoen, vastaliikkeen motiiviksi. Teoriassa on mahdollista, että myllyt jauhavat ja kukaan ei reagoi, mutta tuntevien ja ajattelevien ihmisten yhteiskunnassa todennäköisesti ei. Yleensä siis näin: markkinat –> kärsimys –> reaktio.

    Vastaliikkeen ei tarvitse olla kovin järjestäytynyt (juuri tämän vuoksi niin monenlaiset luokkaintressit ja niiden yhteenliittymät voivat sen toteuttaa) eikä sen tarvitse missään nimessä olla moraalisesti kestävä, olihan 1900-luvun totalitarismikin Polanyin mukaan yksi reaktio. Spontaanisuus ei myöskään tarkoita, ettei vastaliikettä kukaan suunnittelisi. Kaikenlaisia vastarintasuunnitelmia on yhteiskunnassa varmaankin jatkuvasti tarjolla. Spontaanisti sen sijaan syntyy ne olosuhteet ja luokkaintressien yhteenliittymät, joiden kautta nuo vastarintasuunnitelmat saavat uskottavuutensa (ja tässä kohtaa tulee tietysti kuvaan myös se episteeminen vallankäyttö, josta eilen oli puhetta).

    Markkinoista: Minusta Polanyi nimenomaan sanoi, että aktuaalisesti (ja tavallaan jopa luonnollisesti) toimivia markkinoita on ollut maailman sivu. Markkinat eivät kuitenkaan koskaan kannattele itse itseään, tätä kai tarkoittaa markkinoiden yhteiskunnallinen puitteistuneisuus (embeddedness). Kuitenkin 1800-luvun kuluessa tapahtui niin, että työlle, maalle ja rahalle syntyi aktuaalisesti toimivat markkinat. Talousliberaalien varsinainen harha oli (ja on edelleen), että markkinat voisivat toimia itsenäisesti, etteivät ne vaatisi jatkuvasti tuekseen muita yhteiskunnallisia instituutioita, aktiivisia interventioita ja erilaisia purkkaviritelmiä. Tästä seuraa oikeastaan suoraan se harha, että markkinat voisivat olla yhteiskunnan pääasiallinen organisaatioperiaate (yli vastavuoroisuuden, uudelleenjaon ja kotitalousperiaatteen).

  4. Päivitysilmoitus: Liberalismista uuliberalismiin 1/3 | Rötösherranen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s