Jahti

Rötösherranen katsoi hiljattain erinomaisen Thomas Vinterbergin Jahdin (Jagten). Jos et ole kyseistä filkkaa nähnyt etkä halua tietää siitä mitään, lopetahan lukeminen.

Elokuva kertoo lastentarhassa työskentelevästä miehestä josta lapsi menee sanomaan toiselle aikuiselle, että mies on näyttänyt hänelle pippeliään. Homma repeää pikkukaupungissa käsistä ja pedofiiliepäilyt leviävät pitkin kylää kuin kulovalkea. Epäilyt muuttuvat syytöksiksi ja syytökset varmuudeksi alta aika yksikön, vaikka ainuttakaan todistetta ei ole.

Elokuva välittää erityisen ansiokkaasti joukkotyperyyden mekanismit, kuten välittömän primääritunteen valtaan joutumisen, omaksutun ”totuuden” ryhmävahvistamisen, tarinan maustamisen ja paisuttelun, tarinan leviämisen ja toisaalta totuudeksi muuttuneen olettamuksen tuottaman stigman, jonka kestävyys ei ole riippuvainen tarinan totuusarvosta tai edes sen todistamisesta vääräksi.

Polttomerkki kestää ikuisesti – syylliseksi kerran leimattua epäillään ja syyllisen epäilevä suhde sen perusteetta hylänneeseen yhteisöön jää loppuelämäksi elämään.

Valitettavasti tämä ilmiö ei ole ainoastaan elokuvan hatusta vedetty aihe, vaan kyseinen ilmiö elää ja voi hyvin. Jollei Kansan uutiset nyt uutisoi aivan puuta heinää, niin ihmiset ovat konkreettisesti valmiita repeämään typeryydessä varsin uskomattomiin mittoihin. Bristolissa, Englannissa, kahden ihmisen porukka poltti miehen, koska luuli häntä pedofiiliksi, kun hän oli valokuvannut lapsia pahateossa.

Myös – tai ainakin esimerkiksi tämän uutisoinnin perusteella – internet tuntuisi antavan mahdollisuuksia moisen joukkotyperyyden ja -hurmoksen lietsonnalle. Netissä leviävä epäily koiranmyrkytyksestä on aiheuttanut vihaa ja väkivallantoimia, vaikka todisteista ei ole tietoakaan.

Jos hieman vielä katselee ympärilleen niin huomaa ettei tämä ei ole ainutlaatuinen tapaus. Saman ilmiön voi löytää monesta paikkaa.

Toisaalta internet antaa myös mahdollisuuden hieman erilaisellekin lähestymistavalle asiaan. Hyvää tarkoittavat ihmiset, jotka levittävät kuvaa ”kadonneesta henkilöstä” saattavat osallistua perheväkivallan lisäämiseen tai vastaaviin vähemmän toivottaviin ilmiöihin.

Joukkotyperyydessä ei ole tietenkään mitään uutta. Uutta ovat mahdollisesti suhtautumistavat erilaisiin yksittäisasioihin ja tässä tapauksessa tietysti välineet. Internet mahdollistaa poikkeuksellisen tavan lietsoa asioita, siinä missä tunteenomaista suhtautumista joihinkin asioihin voidaan tukea esimerkiksi idioottimaisella uutisoinnilla ja kohuotsikoissa kauhistelemalla.

Olisi mielenkiintoista myös tietää, esiintyykö tällaisia ilmiöitä enempää kuin ennenkään, vai korostaako uutisointi vaikutelmaa moisesta. Toisaalta, ovatko ihmisten asenteet esimekiksi lapsiin muuttuneet sellaisella tavalla, että vähäisempikin määrä lietsontaa aiheuttaa nopeammin ehdottoman reaktion?

Tässä olisi kiinnostavaa tutkittavaa sosiaalitieteilijöille.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s