Subkeskustelua

Yliopistoissa käydään paljon metakeskustelua. Metakeskustelulla tarkoitetaan yleensä keskustelua keskustelusta. Metakeskustelua käydään ainakin yhteiskuntatieteellisillä aloilla siksi, koska usein tutkimuksen tekemisen edellytyksenä on osallistuminen oman tieteenalan sisäiseen keskusteluun. Tutkimuksen yhteiskunnallinen relevanssi on tälle valitettavan alisteista – tärkeää on, että omalle näkökulmalle löytyy aukko tutkimuskirjallisuudesta.

Jos yhteiskuntaa koskevassa tieteellisessä keskustelussa metakeskustelu on tyypillistä, poliittinen keskustelu tuntuisi olevan luonteeltaan usein juuri päinvastaista. Siinä ei käydä keskustelua oikeastaan ollenkaan. Se on tietyille, vallitsevilla poliittisille ’arvoille’ ja vakiintuneille käsityksille äänestäjien preferensseistä alistettua, puhtaaksi viljeltyä fraasien toistoa. Kutsuttakoon sitä vaikka subkeskusteluksi.

Subkeskustelu on alisteista poliittisten puolueiden julkisuuskoneistoille ja niille mielipiteille, joita oletetaan omien olemassa olevien ja potentiaalisten kannattajien haluavan kuulla. Subkeskustelua käyvät poliitikot vastaavat ennalta opetelluilla fraaseilla kysymyksiin joita he osaavat odottaa. Toisaalta, toimittajat tekevätkin usein kaikkensa, jotta poliitikot pääsisivät kommentoimaan mitä raflaavimpia, päivänpolttavia kysymyksiä kulloinkin eniten moralistista paheksuntaa aiheuttavista asioista.

Subkeskustelun säännöt ja näkökulmat yleensä oppii nopeasti. Puolueet ja poliitikot mukauttavat keskimääräismielipiteensä asioista julkilausuttuihin ’arvoihin’, jotka muokataan kutakin kysymystä vastaavaksi tavalla, jolla ne voidaan myydä mahdollisimman suurelle yleisölle. Ne ovat hajuttomia, mauttomia ja värittömiä tyhjänpäiväisyyksiä joihin käytännössä kuka tahansa voi samastua. Paljastavimpia hetkiä siksi ovatkin ne, joissa haastatellaan vasta subkeskustelua opiskelevaa poliittista broileria, jolle toimittaja heittää kysymyksen johon häneltä ei löydy valmista, poliittisia ’arvoja’ vastaavaa vastausta.

Onko sitten jotain mystistä, todellista keskustelua mahdollista edes käydä? En minä tiedä, mutta olen törmännyt monta kertaa ihmisiin puoluekentän eri laidoilta, joka tuntevat yhä syvempää kiusaantuneisuutta ilmiötä kohtaan. Puolueen ei-näkyvissä, perusjäsenten muodostamisessa riveissä mielipiteet saattavat edustaa huomattavasti tiukemmin puolueen todellista linjaa ja ihmiset tuntuvat haluavan käydä aidompaa keskustelua siitä, mihin suuntaan ja miten yhteiskuntaa pitäisi viedä.

On myös olemassa poliitikkoja, jotka tuovat selvästi rohkeasti esille omia näkemyksiään ja kamppailevat valtavirtaa vastaan. Tätä ei ole kuitenkaan tehty millään puoluepolitiikan tasolla turhan helpoksi ja usein tällaisiin yksittäisiin, näkyviin hahmoihin kasaantuu kohtuuttomia odotuksia. Lisäksi nämä hahmot usein eivät ole vielä niin korkeissa asemissa, joissa pitäisi asettua sekä omia tulevaisuusnäkymiä että oikeasti vaikuttavia poliittisia voimia vastaan. Yhtäälle kasautuneet suuret odotukset ovat myös omiaan viemään yksittäisen epäonnistumisen kohdalla laajasti uskoa yleisiin mahdollisuuksiin tehdä järkevää politiikkaa.

Uskoisin, etten kerro kenellekään mitään uutista tässä. Myös politiikan tutkimuksen oppikirjat varmasti kirkuvat analyysiä aiheesta. Tuonkin havainnon esille siksi, että joka kerta kun nykyään yritän katsoa edes lyhyttä poliittista debattia, turhaudun muutamassa minuutissa. Keskustelun kliinisyys ja ennalta-arvattavuus on niin rasittavaa, että siitä on mahdoton kiinnostua. Tämä on yksi syy miksi oma kiinnostukseni politiikkaa kohtaan on monessa mielessä hiipunut. En välttämättä ole yksin.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s