Liberalismista uusliberalismiin 1/3

Adam Smith
Adam Smith (1723-1790)

Julkisessa poliittisessa keskustelussa puhutaan nykyään paljon vapaudesta ja vaihtoehdoista. Tyypillisesti näitä poliittisina arvoina esitettyjä kantoja esittävät ihmiset vetoavat liberalismiksi kutsuttuun ajatteluperinteeseen. Esimerkiksi paljon näkyvyyttä raflaavilla lausunnoillaan saanut poliittisesti neutraalina esittäytyvä ajatushautomo Libera esiintyy klassisen liberalismin kannattajana.

Moni tunnistaa myös markkinatalousajattelussa usein esiin nostetun ajatuksen näkymättömästä kädestä, markkinamekanismia ohjaavasta voimasta, jonka itseohjautuvuuteen ja voimaan uskalletaan antaa kokonaisten kansatalouksien kohtaloita. Liberalismin kannattajat vetoavat usein ajatuksen oppi-isään Adam Smithiin.

Toisaalta myös termi uusliberalismi esiintyy paikoin julkisissa keskusteluissa, ja tyypillisesti markkinatalouden nurjista puolista keskusteltaessa. Valitettavasti tämä ilmaus jää usein sisällöttömäksi iskusanaksi, joka vetää yhteen kaikkea sitä, mikä markkinoiden toiminnassa on pahaa ja epätoivottavaa.

Vielä suuremmaksi harmiksi jotkut akateemiset taloustieteilijätkin tuntuvat olevan aivan pihalla siitä, mitä uusliberalismilla tarkoitetaan. Tämän vuoksi päätin kantaa korteni kekoon ja julkaista lyhyenä tekstisarjana joitain omia näkemyksiäni siitä, mitä liberalismiin ja uusliberalismiin liittyy ja mitkä asiat niitä koskevassa keskustelussa kaipaavat tarkistamista.

Olen pitänyt lähdeapparaatin kapeana ja pyrkinyt pitämään tekstin selvänä sekä järkevän mittaisena, joka tarkoittaa kiusallisten valintojen tekemistä sekä suppeutta. Tästä huolimatta uskon, että joidenkin teksteissä esiteltävien näkökulmien esitteleminen voi tuoda selkeyttä aiheita koskevaan keskusteluun.

Kari Saastamoisen (1998, 14) mukaan ”1990-luvun Suomessa liberalismista käytävää keskustelua on haitannut se, että termillä ´liberalismi´ on viitattu lähinnä kahteen asiaan. Yleisimmin sillä tarkoitetaan taloudellista liberalismia, jonka keskeisenä sisältönä on vaatimus julkisten menojen tuntuvasta leikkaamisesta, sekä talous- ja työelämään liittyvän sääntelyn merkittävästä purkamisesta. Tämän tapaisia näkemyksiä kutsutaan myös uusliberalismiksi ja markkinaliberalismiksi, mutta niiden kannattajat puhuvat mieluiten klassisesta liberalismista.” Uskallan esittää, ettei Saastamoisen näkemys ole vanhentunut 2000-luvulle tultaessa.

Jos liberalismin historiaa tarkastellaan edes viitteenomaisesti, on hyvä nostaa esille ero angloamerikkalaisen, voimakkaasti individualismia ja valtiovastaisuutta korostavan näkemyksen, ja muiden liberalismien oppisuuntien välillä (Saastamoinen 1998, 17). Tällainen edellä mainittu taloudellista vakautta ja valtiovastaisuutta ajava markkinaliberalismi – amerikanismi – on siis vain yksi liberalismin variaatio. Tämä variaatio pohjaa paljolti 1700-luvulta peräisin olevaan valistusajatteluun, jonka pohjalta Yhdysvaltain yhteiskuntajärjestelmän perustan nähdään nojaavan ihmisluontoon sekä universaaleihin ihmisoikeuksiin, ja siksi se onkin kannattajiensa näkökulmasta sovellettavissa universaalisti kaikkialle. Universaaleja ajatuksia leimaa usein historiattomuus, jolloin ollaan kovin vähän kiinnostuneita aatteiden syntyhistoriasta, syntyolosuhteista ja täten kyseisten ajatusten sovellettavuuden ongelmista. Historian ymmärryksen tilalle on tullut näennäisen ajattomia, hyvin abstrakteja filosofisia perusteita, joiden mukaan yhteiskuntaa pitäisi järjestää. (Emt, 19–20.)

Varsinainen liberalismi-sana ilmaantui eurooppalaiseen poliittiseen kielenkäyttöön 1810-luvulla Espanjanssa, jossa katolisen kirkon vaikutusvallan kaventamiseen ajanutta ryhmää alettiin kutsua nimellä liberalista. Kun 1820-luvulla vastaavat termit otettiin myös muissa Euroopan kielissä käyttöön, liitettiin ne henkilöihin ja puolueisiin, joiden päämäärinä saattoi olla omaisuutta hallussa pitävän miespuolisen väestön poliittisen vaikutusmahdollisuuksien lisääminen, kirkon yhteiskunnallisen vaikutusvallan kaventaminen, aateliston etuoikeuksien lakkauttaminen, taloudellisen toiminnan rajoitusten purkaminen, sananvapaus, uskonnonvapaus ja/tai yhdistymisvapaus. Vaikka näihin aatteisiin ja liikkeisiin liittyi aina epäluuloa ja arvostelua harvainvaltaista valtiovaltaa ja kasvavaa valtiobyrokratiaa kohtaan, ei siihen sisältynyt varsinaista valtioon kohdistuvaa vihamielisyyttä, kuten Yhdysvaltalaisessa poliittisessa kulttuurissa. (Saastamoinen 25–26.)

Keskeiseksi markkinaliberalistisen talousajattelun perustajaksi lasketaan usein skottilainen moraalifilosofi Adam Smith (1723–1790). Markkinatalouden piirissä Smithin käsitteistä kernaasti esiin nostetaan niin sanottu näkymätön käsi, joka tulkitaan metaforaksi vapaakaupan kaiken järjestävälle vaikukselle. Käytännön taloudellisessa ajattelussa Smithin katsotaan lanseeranneen ajattelutavan, jossa yksityisen omistuksen, kilpailun sekä kuluttajien ja tuottajien vapaan vaihdannan perustoilla toimiva markkinatalous edistää parhaalla mahdollisella tavalla kaikkien kokonaishyvinvointia (Koskela ym. 2002, 177).

Näkymätön käsi viittaa tässä tulkinnassa voimaan, jonka seurauksena ihmiset spontaanisti ja puhtaasti omia etujaan ajaessaan – ikään kuin korkeamman voiman johdattelemana – päätyvät kollektiivina tuottamaan kaikessa toiminnassaan kaikille parhaan lopputuloksen.

Sekä lähihistoriamme uusoikeistolaiset politiikot, kuten Margaret Thatcher ja Ronald Reagan, että modernit liberaalit, Nobel-palkitut talousajattelijat, kuten Friedrich von Hayek ja Milton Friedman, ovat nostaneet Smithin jalustalle ja oman ajattelunsa esikuvaksi (Saastamoinen 1998, 34). Saastamoisen (emt, 35) mukaan Hayekin ja Friedmanin tulkinnat Smithista ovat kuitenkin monilta osin harhaanjohtavia ja paikoin jopa yksiselitteisen virheellisiä. ”Ennen muuta he vaikenevat siitä, että Smith kirjoitti yhteiskunnassa, joka poikkesi huomattavasti omastamme ja että hänen konkreettiset talouspoliittiset ohjeensa eivät siksi ole nykyään käyttökelpoisia – usein kaikkein vähiten juuri niille, jotka hänen nimeensä eniten vannovat” (emt, 35)

Tärkeimpiä Smithin ajattelun ja sen valikoivan jatkotulkinnan eroja ovat valtion ja yksilöiden toimintamahdollisuuksien suhteet. Itse asiassa Smith kantoi huolta siitä, että liikaa valtaa omaavat yhteiskuntaryhmät, kuten suurkauppiaat ja teollisuusyrittäjät kykenisivät taivuttamaan valtiot omien yksityisintressiensä välikappaleeksi. Smith ei missään tapauksessa suosinut suuria yrityksiä, koska näki niiden toimivan aina pienten sekä keskisuurten kustannuksella ja epäoikeudenmukaisesti sekä tehottomasti. Suurten toimijoiden Smith katsoi pyrkivän vaikuttamaan valtioon niin, että se säätelisi juuri niitä hyödyntäviä lakeja ja tulleja. (Saastamoinen 1998, 38.)

Niin sanotun näkymättömän käden toiminnan edellytyksenä Smith taas näki kaksi merkittävää esioletusta:

  1. yrittäjien täytyy investoida saamansa voitot siihen maahan, josta ne on hankittu eikä ulkomaille, ja
  2. yrittäjät eivät saa investoida voittojaan sellaiseen teknologiaan, joka vähentää työvoiman tarvetta, vaan päinvastoin uuteen työvoimaan (emt, 44).

On aika itsestäänselvää, ettei nykypäivänä kumpikaan näistä ehdoista täyty. Vielä yleisemmin, Smith ei peräänkuuluttanut yhtiömuotoisen yrityksen toiminnan vapautta, vaan nimenomaan ”miespuolisten yksilöiden vapaata taloudellista toimintaa” (Saastamoinen 1998, 47).

Niin sanottu uusklassinen taloustiede toimii uusliberalismin talousteoreettisena perustana. Sen tärkeä ulottuvuus on pyrkimys irroittaa taloudelle universaalit säännöt kaikesta muusta inhimillisestä toiminnasta ja sen piirteistä, kuten moraalista. Tässä kohtaa tapahtuu myös Adam Smithin näkymättömän käden irtiotto. Vaikka esimerkiksi Thomas Malthus (1766–1834) ja David Ricardo (1772–1823) olivat niitä klassisia poliittisia taloustieteilijöitä, joiden vaikutus oli myös merkittävää uusklassisen taloustieteen kehitykselle, nousee Smith varsinkin populaarissa puheessa usein esille. Taloustieteen professori John Quiggin (2014) on huomattanut, että vaikka uusklassisesta taloustieteestä puhutaan paljon, sille ei ole olemassa mitään täysin tarkkaa määritelmää. Quiggin suosittelee itse uusklassisten mallien ymmärtämiseksi tarttumista mihin tahansa nykyaikaisen mikrotaloustieteen perusoppikirjaan.

1800-luvun loppupuolella syntyivät ne taloustieteen opinkappaleet, jotka irroittivat talouden politiikasta omaksi alueekseen, palauttivat taloudellisen toiminnan ja arvontuotannon yksilöllisiin haluihin ja hyödyn tavoitteluun. Näihin ajatuksiin nojaavien kysynnän ja tarjonnan sekä rajahyötyteorian isänä pidetään Ranskalaista Léon Walrasia (1834–1919) ja brittiläistä Alfred Marshallia (1842–1924). Kyseiset opinkappaleet löytyvät nykyäänkin jokaisesta taloustieteen perusoppikirjasta ja toimivat uusklassisen taloutieteen keskeisinä teoreettisina kiintopisteinä. Uusklassisen taloustieteen kehittäjien merkittävä teoreettinen kehitelmä oli irroittaa taloustiede kaikesta talouspolitiikkaan liittyvästä ja eristää siitä oma, erillinen tutkimuksen sfäärinsä. (Honkanen 2007; Räsänen 2007.)

Vaikkei teorioiden lähtökohdat ja tavoitteet olekaan yhteismitallisia, ovat näiden teorioiden nimiin vannovat taloustieteilijät toistuvasti viitanneet samalla Smithiin, kun he ovat pyrkineet tuottamaan taloudellisesta toiminnasta ja laeista muusta inhimillisestä toiminnasta, kuten moraalista irrallista aluetta. (Honkanen 2007; Räsänen 2007.) Tämä on merkittävä eronteko myös modernin talousteorian ja uusliberaalin politiikan synnyssä. Tärkeää on samalla muistaa, ettei talouden ja muun yhteiskunnan erottaminen ole ollut vain talousteoreettisten innovaatioiden abstraktiksi jäänyt ajatus, vaan myös poliittisesti toteutettu historiallinen kehityskulku.

Esimerkiksi Karl Polanyi (2009) tarkastelee laajassa historiallisessa kehyksessä, kuinka väkivaltainen prosessi yhteiskuntaa kohtaan 1800-luvun Englannissa sellaisten sosiaalipoliittisten instituutioiden synty oli, jotka pakottivat maanviljelijät irti maasta ja palkkatöihin kaupungeissa sijaitseviin tuotantolaitoksiin. Näiden toimenpiteiden tarkoituksena oli pyrkiä saattamaan työläiset taloudellisten lakien alaiseksi ja kuvitellun markkinoiden itsesääntelyn piiriin. (Kts. myös tekstini Polanyistä.)

Karl Marx (1974) taas kutsuu tätä prosessia alkuperäiseksi kasaantumiseksi, joka tarkoittaa käytännössä työväestön lainsäädännöllistä pakottamista palkkatyöstä riippuvaiseksi. Näiden molempien ajattelijoiden keskiössä onkin huomio, jonka mukaan valtiolla on tämän tyyppisten käytäntöjen toimintaan saattamisessa ja ylläpitämisessä ehdottoman keskeinen rooli. Tulkinta mukailee nykyaikaista teoriaa uusliberalismista, eli kansallisvaltioiden ja kapitalististen markkinoiden välisen suhteen jatkuvasta organisoinnista, jonka keskiössä on ajatus universaaleista taloudellisista lainalaisuuksista.

Olen tässä tekstissä esitellyt muutamia esimerkiksi Adam Smithiin ja liberalismiin liittyviä ajatuksia. Tärkeintä on kiinnittää huomiota siitä, kuinka heppoisin perustein liberalimin klassikoksi nimettyyn Smithiin viitataan ja kuinka abstrakti itsesääntelevien markkinoiden perusajatus on. Lisäksi on hyvä huomata kuinka tämä omaan historialliseen tilanteeseensa liittyvä ajatus tempaistaan juuriltaan perustelemaan talouden ja politiikan myös hyvin abstraktia irroittamista toisistaan. Tämä onkin uusliberalistisen ajattelun ytimessä, johon perehdytään tarkemmin seuraavassa tekstissä.

Lähteet:

Honkanen, Pertti (2007) Työttömyys ja arvoteoria. Tutkielma työttömyydesta, talousteorioista ja
sosiaalipolitiikasta. Akateeminen väitöskirja. Turun yliopisto.

Koskela, Erkki & Loikkanen, Heikki A. & Tuomala, Matti (2002) Julkinen sektori Suomessa. Teoksessa: Loikkanen, Heikki A. & Pekkarinen, Jukka & Vartia, Pentti (toim.). Kansantaloutemme – rakenteet ja muutos. 3. uudistettu painos. Taloustieto Oy. Helsinki.

Marx, Karl (1974) Pääoma 1. Pääoman tuotantoprosessi. Alkuteos: Das Kapital. Kritik der politischen Ökonomie. Progress. Moskova.

Quiggin, John (2014). Zombitalous. Alunperin Zombie Economics. How Dead Ideas Still Walk Among Us (2010) 2nd edition. Vastapaino: Tampere.

Räsänen, Petri (2007) Uusliberalismi ja lupaus vapaudesta. Niin & Näin. No. 4. 98–108.

Saastamoinen, Kari (1998) Eurooppalainen liberalismi. Etiikka, talous, politiikka. Atena Kustannus Oy. Jyväskylä.

Advertisements

2 kommenttia artikkeliin ”Liberalismista uusliberalismiin 1/3

  1. Mikko P.

    Universaaleja ajatuksia leimaa usein historiattomuus, jolloin ollaan kovin vähän kiinnostuneita aatteiden syntyhistoriasta, syntyolosuhteista ja täten kyseisten ajatusten sovellettavuuden ongelmista. Historian ymmärryksen tilalle on tullut näennäisen ajattomia, hyvin abstrakteja filosofisia perusteita, joiden mukaan yhteiskuntaa pitäisi järjestää. (Emt, 19–20.)
    — Tähän soveltuu myös mielestäni se, kuinka hyvinvointivaltiosta tuli historiansa unohdettua vain universaali, abstrakti käsite, jota ei osata enää oikein määritellä (tai puolustaa), ainakaan poliittisesti.

    Esimerkiksi Karl Polanyi (2009) tarkastelee laajassa historiallisessa kehyksessä, kuinka väkivaltainen prosessi yhteiskuntaa kohtaan 1800-luvun Englannissa sellaisten sosiaalipoliittisten instituutioiden synty oli, jotka pakottivat maanviljelijät irti maasta ja palkkatöihin kaupungeissa sijaitseviin tuotantolaitoksiin.
    — Myös Marx puhuu tästä Pääoman kolmannessa osassa liittyen maankoron historialliseen kehitykseen ja samalla liitokseen maatalouden rakennemuutoksen ja teollisenvallankumouksen välillä.

    Jäin vähän odottamaan että olisit nostanut ajankohtaisesti FOucaultin tässä esiin liberalismin ja uusliberalismin erittelyssä. Kenties siis seuraavassa kirjoituksessa tässä sarjassa. 🙂

  2. Hei Mikko ja kiitos kommenteistasi! Tässä vastauksia:

    ”Tähän soveltuu myös mielestäni se, kuinka hyvinvointivaltiosta tuli historiansa unohdettua vain universaali, abstrakti käsite, jota ei osata enää oikein määritellä (tai puolustaa), ainakaan poliittisesti.”

    Totta. Ajatusta voi soveltaa moniin tällaisiin iskusana-tyyppisiin käsitteisiin, joiden lähempi tarkastelu osoittaa niiden (poliittisen) käytön onttouden.

    Hyvinvointivaltiossa itse kiinnittäisin huomiota erityisesti siihen, kuinka käsite pysyy samana mutta sen alla olevia/olevaa valtioapparaatteja/ia muokataan jatkuvasti uuteen uskoon. Tällöin syntyy jonkinlainen sukupolvien välinen kuilu myös siinä, mitä hyvinvointivaltion katsotaan pitävän sisällään käytännössä. Ihmisten arkikokemukset ’hyvinvoitnivaltiosta’ määrittelevät sen mitä käsitteellä ymmärretään samalla kun sillä politikoidaan ja vedotaan varmaan ainakin hieman vanhempiin äänestäjiin.

    Nyt tärkeää on huomata, että tässä myös korostuu se, ettei kyse ole vain kielellisestä muutoksesta, vaan itse asiassa tästä näkökulmasta käsitteen pysyessä mutta todellisuuden muuttuessa muuttuu koko hyvinvointivaltiota koskeva ymmärrys ja toisaalta syntyy sukupolvinen kuilu näiden erilaisten käsitysmuotojen välille.

    Joskus piti tästäkin asiasta blogata mutta se sitten vain jäi. Ehkä joskus!

    ”Jäin vähän odottamaan että olisit nostanut ajankohtaisesti FOucaultin tässä esiin liberalismin ja uusliberalismin erittelyssä. Kenties siis seuraavassa kirjoituksessa tässä sarjassa”

    Katsotaan. Foucault on yksi uusliberalismin teoreetikko, muiden muassa. Tällä hetkellä draftina olevassa tekstissä ei ole Foucaultia, mutta saatan sen mainintana ainakin sen sinne lisätä. Tämä on tarkoituksenmukaisuuskysymys, koska yritän edes jonkin verran vältellä turhaa akateemista kullittelua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s