Tutkimusrahoituksen kurjuus

Tämän päivän Helsingin Sanomien (27.12.2015) pääkirjoituksessa Tutkijoiden aika kuluu hakemuksiin tuodaan esille, kuinka kallista uuden, strategisen tutkimuksen neuvoston rahoitus on. Työtä pelkkien hakemusten tekemiseen kuluu aiheesta tehdyn selvityksen mukaan 3,3 miljoonalla Eurolla. Jatkan tätä tärkeätä huomiota seuraavalla hypoteesilla:

Kuten pääkirjoituksessa sanotaan, rahat strategisen neuvoston tutkimushakuun saatiin leikkaamalla valtion tutkimuslaitosten rahoitusta. Valtion tutkimuslaitokset ovat siinä mielessä erilaisia tutkimuslaitoksia kuin yliopistot, että niissä yksittäiset tutkijat eivät yhtä usein tee mitä tahansa tutkimusta, vaan niissä työskentelee tutkijaryhmiä yksittäisten aiheiden kimpussa ja tutkimus on fokusoituneempaa ja luonteeltaan täsmällisemmin kumuloituvaa kuin yliopistoissa tehtävä tutkimus.

Usein tutkimuslaitokset ovat niitä tahoja, jotka pystyvät sekä vastaamaan esim. ministeriöiden välittömään tiedon tarpeeseen kuten myös niissä ylipäätään tiedetään, mitkä ovat niitä täsmällisiä kysymyksiä, joita juuri nyt jonkun yhteiskunnallisen asian tiimoilta on hyvä kysyä. Yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa tehtävät tutkimukset siis täydentävät toisiaan.

Nyt tutkimuslaitoksia leikataan. Tämä tarkoittaa sitä, että näistä laitoksista tulee tutkijoita jo ennestään tungostuneille akateemisille työmarkkinoille kilpailemaan tehtävistä ja tutkimusrahoituksesta.

Sen lisäksi siis, että jo valmiiksi yliopistoilla työskentelevien pitää kilpailla tästä lisätutkimusrahasta kaikkien muiden rahoituskilpailujen päälle, tulee tälle kentälle kilpailemaan ne, joiden entistä rahaa se on.

Tällä hetkellä itse tekemieni kyselyiden mukaan vakinainen professori käyttää jo valmiiksi noin pari-kolme kuukautta vuodesta työaikaa pelkästään erilaisiin rahoitushakuihin ja niihin liittyviin tehtäviin (tämä siis puhtaasti ns. käytäväkeskustelujen perusteella, varmasti kaikenlaista vaihtelua on). Nyt hän käyttää siihen päälle vielä sen ajan, mitä tämä strateginen haku tuo siihen lisää.

Lisäksi, rahoitushakemusten tekemisestä on tullut akateemisessa maailmassa jo omanlaistaan taidetta. Niiden onnistunut tekeminen ei takaa vielä mitään tutkimuksen näkökulmasta, koska nämä kaksi tekemisen osa-aluetta ovat – edelläkin mainituista syistä – kaksi valitettavan erillistä asiaa. Yliopistossa käytetään yhä enemmän aikaa siihen, että ihmisiä opetetaan saamaan erilaisia asioita läpi, tutkimuksia ja hakemuksia. Tämä vaikuttaa ehdottomasti tutkimuksen tasoon.

Johtopäätökset:

– Tutkimuslaitosten pitkään ja huolellisesti rakennettua tutkimus- ja tietopohjaa rapautetaan;

– Akateemista tutkimuskenttää tungostetaan siellä jo valmiiksi olevien näkökulmasta entisestään sekä uudella rahoitushaulla että lisäkilpailijoilla. Sinne tulevien näkökulmasta uudet tulokkaat joutuvat käyttämään työaikaa omista rahoistaan kilpailemiseen;

– Rahoitettua työaikaa allokoidaan kasvavassa määrin sellaiseen toimintaan, joka ei nosta, vaan laskee aktuaalisen tutkimuksen tasoa.

Post Scriptum: Tämä ei ole tietenkään koko totuus asiasta. Strategisen tutkimuksen haun on katsottu lisäävän jo nyt tutkimuslaitosten välistä kommunikointia. Myös varmaan muita vastakkaisia näkökulmia hypoteesilleni on, en väitä että tässä olisi koko totuus. Pyrin vain jäljittämään tendenssiä.

Advertisements

Yksi kommentti artikkeliin ”Tutkimusrahoituksen kurjuus

  1. Päivitysilmoitus: Tieto elää vain ihmisissä | Rötösherranen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s