Tieto elää vain ihmisissä

Pohdin tällä kertaa Aikalaisen kolumnissani akateemista tiedon tuotantoa. Tätä pohdintaa motivoi pitkäaikainen kiinnostukseni aiheeseen, mutta tämän kirjoituksen laukaisi mediakulttuurin professori Mikko Lehtosen puhe Valoa pimeyteen -tiedetapahtumassa.

Mikko puhui institutionaalisesta muistista, joka on yhteiskunnallisen kehityksen kannalta välttämätöntä. Itse jäin ajatuksessa kiinni yksityiskohtaan joka minua häiritsee eniten nykyisessä tiedepolitiikassa: sen päämääränä on absoluuttinen tiedon tuotannon määrällinen lisääminen, mutta siinä ei kiinnitetä huomiota siihen, mikä osa tästä valtavilla resursseilla tuotetusta tiedosta tulee yhteiskunnallisesti realisoiduksi. Tästä otsikko Tieto elää vain ihmisissä, koska tiedon olemassaolo sinänsä ei tuota mitään, vaan vasta sen realisoiminen – käyttäminen – inhimillisessä toiminnassa.

Tämä on veteen piirretty viiva, mutta käsitteellisestä hankaluudesta huolimatta väitän, että puhutaan aidosta ongelmasta.

Otin esimerkkitapaukseksi strategisen tutkimuksen neuvoston. Olen käsitellyt aihetta aiemmin täällä. Kritiikistäni huolimatta olen sitä mieltä, että siinä on myös hyviä ja oikeansuuntaisia pyrkimyksiä suhteessa tilanteeseen, jossa yhteiskunnallisen vaikuttavuuden näkökulmaa ei otettaisi lainkaan huomioon. Näistä havainnoista kiitos Facebookissa saamilleni kommenteille!

Tämän lisäksi sotkin tekstissä Valtioneuvoston ns. ”pikaselvityskassan”, jota rahoitetaan vuosittain 10 miljoonalla eurolla neuvostoon, jota rahoitetaan 55 miljoonalla. Tästä minulle ystävällisesti huomautettiin tekstin julkaisun jälkeen. Kiitos tälle ihmiselle!

Ensisijaisesti toivon, että aiheen käsittely johtaisi yleisempään pohdintaan siitä, mitä tai ketä (yhteiskuntatieteellisen) tutkimuksen pitäisi pohjimmiltaan palvella. Mitään yksiselitteistä sääntöä tai ohjenuoraa ei ole olemassa. On hyvä myös miettiä, kuinka paljon monet vaikuttavat tutkimukset ovat tarvinneet aikaa ja perehtymistä.

Nobel-palkittu fyysikko Peter Higgs sanoi hiljattain haastattelussa (jota en nyt kuollaksenikaan löydä), ettei hän saisi ansioluettelollaan mitään tehtävää nyky-yliopistolta, koska julkaisuja on niin vähän. Onko tämä sellainen tiedeyhteisö, jonka me haluamme?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s