Haluatko nauttia vapaudesta ja työn yksilöllisestä ohjautuvuudesta? Seura (17.12.2018) raportoi äskettäin siitä, kuinka Sanoma tarjoaa tähän mahdollisuutta, nimittäin Helsingin Sanomien jakajat Uudellamaalla ovat nykyään yksityisyrittäjiä. Tämä tarkoittaa, etteivät sanomalehtien jakajat ole enää Sanomalla töissä, vaan jokainen jakaja laskuttaa yrityksellä tai freelancer-verokortilla Sanoman erillistä jakeluyhtiötä jakamispalveluistaan. Hesaria jakavat siis tästä lähtien yrittäjät, eivät työntekijät. Yrittäjä pitää itse huolta kaikesta jakeluun liittyvästä välineistöstä, ja työn koordinoi kännykkäsovellus.
Sanoma hehkuttaa, että ”ihmiset kokevat motivoivaksi tehdä työtä itselleen. Yrittäjä tienaa sitä enemmän, mitä enemmän tekee työtä.” Sama ajatus pätee erilaisissa uuden työn, tai ehkäpä uuden yrittäjyyden muodoissa, joita kutsutaan esimerkiksi nimellä alustatalous.
Marraskuun lopussa Ylioppilaslehti (22.11.2018) julkaisi artikkelin Kannattaako yrittää? Startup-pöhinässä unohtuu, millaista yrittäjien arki todella on. Jutussa tarkastellaan laajemmin yksityisyrittäjiksi ryhtyneiden arkea ja toisaalta tuodaan esille, kuinka yksipuolisesti yrittäjyyttä Suomessa hehkutetaan, tuomatta esille yrittäjien karua arkea. Yrittäjyyttä tyrkytetään kaikille jo alakoulusta alkaen, sillä meillä on toisaalta lapsille suunnattua Yrityskylää, toisaalta yrittäjyyspropagandaa, jota jaetaan kymmenille tuhansille lukiolaisille.
Valtiojohdolla onkin yrittäjyys vankasti sydämessään, sillä pääministeri Juha Sipilä katsoo Suomen seisovan ja kaatuvan yrittäjyydestä tai sen puutteesta, ja politiikkaa ohjataan tämän opin mukaan. Lisäksi Sipilä laskee yrittäjien niskaan moraalista velvoitetta ottaa aktiivimallin piirissä olevista työttömistä koppi. Hän kutsuukin sellaisia yrittäjiä lampaiksi, jotka eivät “löydä 200 000 ihmiselle joka toinen viikko kolmen tunnin työjaksoa”. Sen lisäksi että yrittäjätkin suhtautuvat näkemykseen kriittisesti, tulevat Sipilän katsannot yhteen kuitenkin siinä, että pohjimmiltaan tarvitaan työnantajavelvotteiden purkua, jotta paremmista työllisyysnäkymistä ylipäätään voisi olla toivoa.
Nyt olemme törmänneet jo hyvin erilaisiin käsityksiin yrittäjyydestä. Juha Sipilälle se on kansantaloutta kannatteleva sankarihahmo, yrityksen omistaja ja johtaja, mutta monille se tarkoittaa yksin yrittämistä ja alustatalouden ehdoilla toimimista perusduuneissa, kuten lehtien jakamista. Kaikkea tätä kuitenkin kutsutaan mutkattomasti yrittäjyydeksi, koska sen keskiössä katsotaan olevan itseohjautuvuus ja ahkeruuden palkitseminen. Tämän vuoksi yrittäjyyden ilosanomaa jaetaan koulutusjärjestelmän kautta kymmenille tuhansille nuorille. Ylioppilaslehti raportoi:
”Yrittäjyyden ilosanomasta pääsevät tänä syksyä nauttimaan muutkin kuin Slush-kävijät, sillä Kutsuvat sitä pöhinäksi [-kirjaa] jaetaan syksyn aikana kaikille lukion kakkosluokkalaisille – siis yli 30 000 nuorelle.”
Kyseinen pöhinä-kirja pitää sisällään menestyneiden yrittäjien tarinoita ja menestyksen hehkutusta, jonka toivotaan kannustavan nuoria yrittäjyyteen. Näitä yksinyrittäjä tarinoita ja Seuran raportoimaa Sanoma-tapausta yhdistää kuitenkin kuitenkin se, että työnantajalle kuuluvat vastuut on ulkoistettu yrittäjälle. Tässä kohtaa olemme hyvin erilaisen yksityisyrittäjyyden äärellä kuin mistä mainitussa pöhinä-kirjassa puhutaan. Eräs Ylioppilaslehteen haastateltu kuvaa tilannetta:
”Milena Huhta on huomannut olevansa isoille yritykselle mieluisaa työvoimaa.
”Tosi monet yritykset haluavat mieluummin, että laskutat, kuin että ne joutuisivat hoitamaan terveydenhuollon, eläkkeen, veroasiat”, Huhta sanoo.
Se ei toki haittaisi, jos toiminimiyrittäjille maksettavat summat olisivat riittävän suuria. Usein ne eivät ole, sillä itsenäisellä yrittäjällä on paljon kulueriä hoidettavanaan: sosiaalikulujen lisäksi on huolehdittava esimerkiksi työvälineistä ja työtiloista.
”Tuntuu, että pienten ihmisten silmään kustaan näiden juttujen kautta.”
Etenkin aloittelevalle freelancerille itsensä hinnoittelu voi tuntua vaikealta, eikä siinä pöhinäkirjallisuus auta.”
Tämä tiivistää yrittäjyyden yhden keskeisen puolen, eli sen, että ihmisestä pyritään tekemään markkinatalouden itseohjautuva yksikkö, joka on alusta loppuun vastuussa itsestään. Tähän itseohjautuvuuteen liitetään kaikki yrittäjyyden myönteiset ja velvoittavat puolet, kuten oman elämän sääntely ja vastuu omasta itsestä. Miljoonan vuodessa tienaavan kasvuyrittäjän on varmasti kiva tsempata opintolainaa maksavaa ja tonnin-pari kuussa tienaavaa yrittäjää, mutta monet asiaan liittyvät hehkutuksen ja todellisuuden väliin tippuvat karut tosiasiat jäävät helposti tarinassa kertomatta.
Yksi keskeinen kysymys koskee niitä riippuvuuksia, joiden varassa yksityisyrittäjät joutuvat toimimaan. Voidaan kysyä, mistä esimerkiksi sanomalehtiä jakelevien yrittäjien toimeentulo jäännöksettä tulee. Tietysti Sanomalta, jolla on mahdollisuus koska tahansa sanoa irti sopimukset yrittäjien kanssa ja olla ylipäätään ottamatta minkäänlaista vastuuta porukasta, joka pitää huolen sen tuotteiden jakelusta. Ainoa ero työntekijyyteen on näiden työnantajavelvoitteiden puuttuminen. Kannattaa olla tulematta kipeäksi.
On myös niin – kuten nyt vaikuttaa käyneen – että kaikille Sanoman jakelureiteille ei ole löytynyt riittävästi työntekijöitä. Tämä onkin keskeinen vapaiden markkinatalouden puolustajien argumentti: aina voi valita vapaa-ajan työn sijaan. Veikkaan kuitenkin että routa porsaan tavalla tai toisella kotiin ajaa, sillä jostain leipä on revittävä. Yksittäinen Sanoman jakelija on riippuvaisempi Sanomasta, kun Sanoma on kenestäkään yksittäisestä jakelijasta.
Toinen kiinnostava kysymys koskee työvoimaviranomaisen suhdetta tähän, eli kuinka aktiivimalli suhteutuu alustatalouteen ja muihin uuden yrittäjyyden muotoihin. Toistaiseksi lainsäädännön puitteissa ei yrittäjyyteen voi ihmisiä patistaa, mutta aktiivimallin aktiivisuusehdon voi kyllä yrittäjätoiminnalla täyttää. Nähtäväksi jää mihin suuntaan lainsäädäntö kehittyy tässä suhteessa, eli voiko jatkossa ’kannustaa’ ihmisiä yrittäjiksi tukien leikkaamisen uhalla.
Jos ylipäätään puhutaan työttömyydestä työvoimapolitiikan olosuhteissa, niin tämä luo erinomaisia mahdollisuuksia yrityksille kilpailuttaa työntekijöitä, joita kohtaan heillä ei ole yrittäjyyden tapauksessa mitään velvollisuuksia. Voikin pohtia, kuinka yrityksille kuuluvia kustannuksia ja riskejä vieritetään yrittäjien ja freelancereiden kontolle. Töitä saavat ne, jotka suostuvat niitä pienimmillä palkkiolla ottamaan. Pidemmällä tähtäimellä tämä on yksityisyrittäjän oman oksan sahaamista, mutta monilla aloilla heillä ei ole mahdollisuuksia kieltäytyä duuneista. Laajemmasta kuvasta kertookin, kuinka “Suomen Yrittäjien Yksinyrittäjäkyselyssä neljäsosa yksinyrittäjistä ilmoitti ansaitsevansa alle 1000 euroa kuukaudessa”.
Voi tietysti myös olla, että esimerkiksi Sanoma on kiristänyt ruuvia liikaa ja joutuu nyt tulemaan jossain määrin vastaan. Tarinan opetusta se ei muuta: monenlaista yrittäjyyshehkutusta ja jo alakoulussa alkavaa yrittäjäkasvatusta perustellaan ihmisen mahdollisuudella oman elämänsä hallintaan ja itsensä toteuttamiseen. Yrittäjäelämän riskeistä ja nurjasta puolesta puhutaan vähemmän. Yrittäjä ei ole vain ahkera sankarihahmo, jonka työ on puhtaan palkitsevaa koska ”se tehdään itselle”, vaan yrittäjä on yhä epätasaisempien yhteiskunnallisten suhteiden puitteissa toimiva yksikkö, jonka kontolle yhä suurempi osa talouden riskeistä halutaan sälyttää.
Yrittäjyydessä voi olla monia myönteisiä puolia ja usein kyse onkin ihmisten pyrkimyksestä tehdä itselleen mieluisaa työtä ja ansaita elantonsa. Yksipuolisessa yrittäjäpuheessa kuitenkin luodaan sankarimyyttiä jossa saman nimikkeen alle vedetään aivan liian paljon asioita. Tämä jättää erityisesti huomioimatta ne reaalimaailman riippuvuudet joiden varassa yksittäiset ihmiset joutuvat toimimaan.
Hieman kriittisemmin tarkastellen lisääntyvän yrittäjyyden voidaankin tulkita tarkoittavan yksipuolista yrittäjän riskin ja taloudellisen vastuun siirtoa jo muutenkin vahvassa asemassa olevalta työnantajaosapuolelta yksittäisistä duuneista riippuvaiselle yksityisyrittäjälle.
Rötösherranen 
Tärkeä näkökulma, hyvää pohdintaa. Yrittäjyys maistuu kyllä varmasti eriltä riippuen siitä lähteekö se omasta itsestä vai ulkopuolisesta pakosta.
Kirjoituksesi herätti myös muuten hypoteettisen ajatuksen: maailmassa, jossa kaikki olisivat yrittäjiä, ei olisi niin paljoa suuryrityksiä.
Moi Raimo,
hyvä kommentti. Tuo on juurikin tärkeä näkökulma: yrittäjyyden pitäisi olla informoitu ja punnittu valinta, johon ei tulisi joutua pakotettuna.
Tuohon hypoteettiseen ajatukseen: tästähän kirjoituksessakin oli jossain määrin kyse. Nyt Hesaria jakavat ihmiset ovat yrittäjiä, mutta täysin riippuvaisia Sanomasta. Tarinan opetus silloin on, että kaikki yrittäjyys ei ole yhtä ja samaa, vaikka niistä saman nimikkeen alla puhutaankin. Vaikka kaikki suomalaiset olisivat näillä ehdoilla yrittäjiä, niin eihän se tekisi muuta kuin ihmiset entistä riippuvaisemmiksi niistä suuryrityksistä, joilla on varaa ja tarvetta ostaa – ja samalla myös kilpailuttaa – heidän palveluksiaan, siis sen sijaan, että ihmiset olisivat heillä töissä.
Maailmassa jossa ei olisi suuryrityksiä, ei varmaankaan olisi valtavan keskittyneitä pääomia. Tämä antaisi mahdollisuuden ihmisille vapaampaan ammatinharjoittamiseen.