Helsingin Sanomissa julkaistiin lauantaina 16.5.2020 lyhennelmä työn demokratisointia koskevasta manifestista. Se tuli samaan aikaan ulos 41 sanomalehdessä 36 eri maassa, 27 eri kielellä. Alkuperäisen manifestin ’Work. Democratize, Decommodify, Remediate’ on tähän mennessä allekirjoittanut yli 4 000 tutkijaa, mukana omien alojensa kansainvälistä kärkeä.
Minun roolini tässä oli olla yksi manifestin kääntäjistä ja allekirjoittajista. Vaikken ole työelämän tai yritystoiminnan tutkija, oli manifestissa niin monta tärkeää yleis-yhteiskunnallista avausta, että osallistuin hankkeeseen.
Yksi motiivi oli demokratian käsitteen polemisointi. Miksi meille on vakiintunut niin itsestään selväksi ajatus, että demokratia on osa ainoastaan tiettyä, kapeaa ja historiallisessa katsannossa uutta yhteiskunnallisen elämän osa-aluetta, eli parlamentaarista päätöksentekoa? Tähän on tietysti monia moderniin länsimaiseen järjestykseen syvään juurtuneita syitä, mutta mikään niistä ei ole ikuinen sen enempää kuin ongelmatonkaan. Voisiko demokratian alaa laajentaa?
Toinen keskeinen motiivi oli tuoda manifestin kautta esille, kuinka koronaviruksen järkyttämä yhteiselämämme paljastaa, ketkä tämänhetkisissä yhteiskunnallisessa työnjaossa tekevät ns. välttämätöntä työtä. Tämä ei automaattisesti tarkoita, etteikö muillekin voisi olla perusteltua paikkaa tässä monimutkaisessa työnjaossa, mutta tilanne tekee näkyväksi monia työnjaon organisointiin liittyviä periaatteita ja reunaehtoja. Se osoittaa, mikä on se hyvin konkreettinen perusta jolla elämänedellytyksemme ovat, ja kuinka vastuullisia tehtäviä nämä itse asiassa ovat.
Ihmiset tuppaavat ottamaan luonnollisena ja ongelmattomana juuri sen kaltaisen järjestyksen, jossa he elävät (kts. tämä ja tämä). Siksi onkin syytä muistuttaa, että asiat ovat olleet toisin, ja voivat siis myös olla. Vaikka monikaan ei varmaan kiistä tätä perusajatusta, kiinnostavaa on, kuinka ehdotus työn demokratisoinnista menee nopeasti tunteisiin.
Laitoin Hesarissa julkaistun lyhennelmän Twitteriin, ja se sai nopeasti kymmeniä, enimmäkseen halveeraavia, mutta jopa vihamielisiä kommentteja.
Toki tweetti sai myös tykkäyksiä ja positiivisiakin palautteita, sekä asiallista kritiikkiä, mutta refleksinomaisen, jopa aggressiivisen loanheiton määrä oli silti ylivoimaisesti tyypillisempää.
Suuri osa tästä negatiivisesta palautteesta tuli nimimerkkien takaa. Nimimerkin käyttö tekee helpoksi puhua ihmisille mitä törkeyksiä tahansa – tarve, jota en täysin pysty ymmärtämään. Jos näistä palautteista kuitenkin kaivaa jotain viestejä esiin, niin ne kertovat paljon siitä, millaisesta arkiymmärryksestä käsin monet maailmaansa hahmottavat. Työtä koskevan ajattelun taustalla on itsestäänselvyyksiksi vakiintuneita käsityksiä liittyen yrittäjyyteen ja sen rooliin yhteiskunnassa.
Tyypillisintä palautteessa oli samastaa kaikki yritystoiminta arkiseen yrittäjyyteen: yksittäiset ihmiset ponnistelevat saadakseen aikaan toimivaa yritystoimintaa, jota toiset, laiskanpulskeat joutilaat sitten yrittävät sosialisoida.
Tyypillistä oli nähdä, ettei erilaisten tai eri kokoisten yritysten tai yritysmallien välillä ole mitään eroa; ne ovat kaikki yhtä ja samaa ahkeran yrittäjyyden lopputulosta. Ajatus pystyttiin ulottamaan jopa globaaleihin pääomiin, jossa tämä markkinatalouden sankarihahmo edelleen nähtiin yhtäläisenä vaikkapa Applen ja Sonyn kaltaisille markkinajäteille. Omassa autotallissa pystytettävän nyrkkipajan koettiin voivan kilpailla muitta mutkitta tällaisten suuryritysten kanssa.
Edelleen, osakeyhtiömallia pidettiin luonnollisena ja lähestulkoon ainoana, mutta esimerkiksi verrattaessa sitä osuuskuntaan, ei pohdittu, millaisella lainsäädännöllä tai muilla järjestelyillä niiden toiminnan edellytyksiä luodaan ja ohjaillaan (en löydä nyt tähän hätään osuuskuntaa koskevia tweetteja).
Kaiken kaikkiaan palautteen sisältämä spontaani ajatus oli, että kaikki me olemme samalla viivalla, kunhan pistetään vain hihat heilumaan. Ainoastaan laiskuus ja tuhlailevaisuus ovat syitä miksei itsellä ole samoja asioita kuin ahkerammilla. Ajatus että joku voisi olla toisin, kuitattiin ’unelmahöttönä’.
Mitä tämä kertoo siitä, kuinka pitkälle vaikkapa sitten pääoman investoijien oikeus nauttia muiden töiden tuloksista on hyväksytty?
Pääomien omistajia ei nähdä toisten työstä kuppaavina, vaan ainoastaan puuttuminen tähän vallitsevaan järjestykseen ja sitä koskeviin käsityksiin herättää tämän ajatuksen toisen taskulla olemisesta ja sitä seuraavan vihamielen. Vaikka suurin osa ihmisistä tekee töitä josta yhä pienempi joukko paisuttaa varallisuuttaan, nauttii tämä järjestely hämmästyttävän kyseenalaistamatonta hyväksyntää.
Vaikka Jeff Bezosin omaisuus on tällä hetkellä lähempänä 150 miljardia dollaria, koetaan tämänkin olevan hänen oman ahkeruutensa tulosta.
Näissä yksilöyrittäjiin kiinnittyvissä sankaritarinoissa tuntuukin koko muu yhteiskunta katoavan täysin heidän ympäriltään. Bezos on puhtaasti omalla raatamisellaan ansainnut rahansa, eikä kaikkea sitä mitä hänen ympärillään tapahtuu – kaikkia niitä valtavia ihmisjoukkoja, yhteiskunnan infrastruktuuria, tuollaisia omaisuuksia mahdollistavia lainsäädännöllisiä järjestelyjä, tai yritysmuotojen historiaa – tarvitse kyseenalaistaa tai oikeastaan ole edes olemassa: raha toimii absoluuttisena mittarina yksilön ahkeruudelle. Mitäs se Bertolt Brecht joskus sanoikaan:
Caesar löi gallialaiset –
kai hänellä ainakin kokki oli mukanaan?
Tulkintani on, että omistusten rahamuoto peittää tehokkaasti työnjaon sopimuksenvaraisuuden. Jos omistat rahaa, oli sitten sen alkuperä tai roolisi yhteiskunnallisessa työnjaossa mikä tahansa, antaa se oikeuden päättää vaikka tuhansien muiden ihmisten kohtaloista ilman, että kellään pitäisi olla siihen mitään nokan koputtamista. Kaikki riskit on rahamääräisiä, ei ihmisten konkreettista elämää koskevia.
Vaikka oikeudella nauttia toisten työn tuloksista on enää hyvin vähän tekemistä sen arkisen yrittäjyyden kanssa, joka nousee työn demokratisointia koskevassa keskustelussa ymmärryksen mittatikuksi, vedetään näiden asioiden välille yhtäläisyysmerkki. Yrittäjä saa hyötyä muista, koska on omalla ahkeruudellaan rahansa ansainnut. Muu on sosialismia ja toisten taskulla olemista.
Vaikka täysin fiktiivisillä, virtuaalisessa maailmassa pyörivillä rahoitusmarkkinoilla on enää hyvin vähän tekemistä sen kanssa mitä arkista työtä suurin osa tavallisista yrittäjistäkin tekee – paitsi käskyvallan suhteen – pystytään näiden kahden välille vetämään mutkaton yhtäläisyysviiva.
Mitä palautteesen tulee, osa oli hyvinkin asiallista ja sisälsi tärkeitä ja oivaltavia kysymyksiä. Olen pahoillani, ettei minulla ole aikaa tai edellytyksiäkään vastata niihin kaikkiin. Paljon laajempaa asiantuntemusta aiheesta on esim. historian tutkija Ilkka Kärrylällä, kuka on tehnyt aiheesta kokonaisen väitöskirjan.
Suuri osa negatiivisesta palautteesta oli tietysti puhdasta trollausta – motiiveja sen takana on turha arvailla. Jos otamme sen sisällöllisesti vakavasti, keskeisintä on kiinnittää huomiota siihen, millaisen vakiintuneen ja kyseenalaistamattoman arkiymmärryksen pohjalta ihmiset maailmaa tarkastelevat, ja kuinka nopeasti vallitsevan ja vakiintuneen järjestyksen kyseenalaistaminen aiheuttaa heissä tunteenomaisen selkärankareaktion.
Rötösherranen 