Mikä eteen kun pää pettää?

Kuva: Perzonseo Webbyra. Creative Commons -lisenssi.

Terapeutti Maaret Kallio kiinnittää tässä Hesarin jutussa huomiota asiaan, josta olen aiemminkin meinannut marista:

Mielen markkinoilla käy tällä hetkellä pelottavan kova kuhina. Myynnissä on paljon sellaisia palveluja, joille ei löydy mitään tieteellistä perustaa ja jotka pohjautuvat avuntarjoajien omiin kokemuksiin.

Monien markkinalupaukset ovat ymmärrettävästi houkuttelevia. Yksi tarjoaa mahdollisuutta päästä eroon kielteisistä tunteista, toinen valmentaa saamaan kaiken haluamansa, kolmas löytämään todellisen minänsä.

Viime kerta kun meinasin itse avautua aiheesta, oli kun kuuntelin Yle Puheelta keskustelua, jossa haastateltiin Kallion jutussa mainitsemia elämäntapavalmentajia. Nimet eivät jääneet mieleen, mutta kävin jutun aikana googlaamassa molemmat heistä, ja kummallakin oli joitain outoja titteleitä ja ’tutkintoja’. Molempia myös yhdisti se, että he puhuivat aivan puuta heinää.

Kuuntelin haastattelua ja kellotin noin viiden minuutin sisään ainakin kolme eri väitettä aivoista, tyyliin ”aivot voivat käsitellä niin ja niin monta merkkiä kerrallaan…”. Tällaiset väitteet ovat melkoista hevonpaskaa. Vielä pahempi on, että kuuntelijoille tuputetaan täysin mielikuvitukseen perustuvia ’tietoja’ esimerkiksi ihmisen ahdistustiloista väittäen, että kyse on yhteen ihmisruumiin elimeen liittyvästä biologisesta ongelmasta, josta päästään eroon niillä keinoin, mitä nämä puoskarit sattuvat myymään.

Pääsääntöisesti kyseessä oli erilaisia ”tee itsesi mielestä kivoja asioita” -tyyppisiä elämäntapaneuvoja, joita siis kuorrutettiin näillä esim. aivoihin liittyvillä ’faktoilla’.

Tällaisen skenen aloitti luultavasti vakavasti Suomessa Jari Sarasvuo. ’Sisäisessä sankaruudessa’ kyse on enemmänkin sellaisten itsestäänselvyyksien kaupittelusta ihmisille, joissa ei kerrota varsinaisesti mitään mitä ihmiset eivät jo valmiiksi tietäisi (”Sinun ei tarvitse mennä anoppisi synttäreille jos sinä et niin halua, oikeasti!”), vaan kyse on ikään kuin luvan antamisesta olla tekemättä epämiellyttäviä, mutta sosiaalisesti paineistettuja asioita. Lisäksi kaiken tämän kaman perusvire pitää yleensä sisällään ajatuksen siitä, että kuka tahansa pystyy ihan mihin tahansa, jos vain tahtoo.

Tässä uudemmassa villityksessä – aivan kuten Kallio tuo kolumnissaan esille – on kyse jo selkeästi puoskaroinnista. Ihmiset esiintyvät titteleillä joiden alkuperästä ja tutkinnon sisällöistä ei voi löytää mitään järkevää tietoa mistään.

Homma menee yksiin myös sen kanssa, että viime vuosien aikana on uutisvirtaan päätynyt aika paljon otsikoita, missä mitä erilaisempia ihmiselämän ilmiöitä pyritään selittämään aivoista käsin. Vaikka nämä selitykset kuulostavat vetoavilta, niissä on usein kyse vähintäänkin osatotuudesta, ellei täydestä harhaanjohtamisesta. Miksi?

Aivot eivät ole muusta ihmisruumiista riippumaton elin.

Aivot eivät ole ihmisruumista ympäröivistä olosuhteista riippumaton elin.

Aivot eivät ole muuntumaton elin, vaan ne muovautuvat jatkuvasti ihmisen kokonaisvaltaisessa vuorovaikutuksessa.

Ihminen on psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus, joka tarkoittaa että voimakas ahdistustila ei synny aivoissa sinänsä, vaan se syntyy ihmisyksilön vuorovaikutuksesta ympäristönsä kanssa (tosin masennusta saattaa ymmärtääkseni esiintyä myös tulehdustilojen sivuoireena). Esimerkiksi työuupumuksesta johtuvan ahdistuksen tai riittämättömyyden tunteen syytä on huomattavasti mielekkämpää etsiä työpaikalta ja työympäristön vaatimuksista, kuin aivojen sopukoista.

Mikä siis eteen kun pää pettää?

Aivan kuten Kallio sanoo: älä turvaudu ainakaan elämäntapavalmentajaan tai universumin parantaviin voimiin. Hae ongelmiisi ammattiapua ja mieti, mikä voisi olla ahdistuksen alkusyy. Muista, että sinuun yksilönä voidaan kasata paineita tavalla jota et edes huomaa. Tunnollinen ihminen pyrkii vastaamaan herkästi ympäristön asettamiin odotuksiin, ja jos odotuksia on liikaa, ihminen uupuu, tai musertuu muuten paineen alle. Nämä paineet usein myös johtuvat yksittäisestä ihmisestä riippumattomista tekijöistä, jolloin on kukkua väittää, että ”ihminen valitsee oman hyvinvointinsa”.

Minäkin toivon medialta, ja erityisesti Yleltä skarppausta tässä asiassa!

[DISCLAIMER] Minä en ole terapeutti, elämäntapavalmentaja, eikä minulla ole mitään sellaista koulutusta, jonka pohjalta voisin opastaa tai auttaa yksilöitä heidän ongelmissaan. Yhteiskuntatieteellinen koulutus ja omaehtoinen perehtyminen kognitiotieteeseen antaa eväitä hyvin yleisen tason huomioiden tekemiseen. Jokainen suhtautukoon niihin miten haluaa.

Metaforat huijaavat meitä

Tuoreessa artikkelissaan The Empty Brain Harvardin yliopiston psykologian professori Robert Epstein tekee hätkähdyttävän väitteen: aivomme eivät tallenna ja käsittele tietoa niin kuin tietokoneet. Toisin kuin olemme pitkään luulleet, aivot eivät muistuta tietokonetta lainkaan.

Epstein tuo esille, että käsitys ihmisen ymmärryksestä ja tiedollisuudesta on muuttunut historiassa aina sen mukaan, millaisia metaforia viimeisin teknisen kehityksen aste on tarjonnut sen käsitteellistämiseksi.

Raamatussa ihmiset rakennettiin maasta ja savesta, joihin Jumala puhalsi hengen. Seuraavaksi tuli hydraulinen metafora jota seurasi kone-metafora, jossa ihminen tietysti nähtiin koneen kaltaisena oliona. Lennättimen keksiminen taas johti ajatukseen että aivot toimivat vastaavalla tavalla, joten ei ole yllättävää, että olemme rinnastaneet aivot ja niiden toiminnan viimeisten vuosikymmenien aikana tietokoneeseen. Ajatuksen mukaan aivot toimivat kuin tietokone, tallentavat kuvia ja tietoa, ja näitä voidaan tarvittaessa palauttaa aktiiviseen muistiin.

Epstein sanoo että eivät toimi. Aivot eivät säilö tietoa, eivätkä ne muistuta toimintaperiaatteeltaan tietokonetta.

Kiinnostavaa tässä on se, kuinka vallalla olevat metaforat asioista ohjaavat tulkintaa todellisuudesta. EU myönsi vuonna 2013 1,3 miljardia dollaria vastaavan summan aivojen tietokonemallintamiseen, jonka piti pelastaa meidät esimerkiksi Alzheimerin taudilta. Luottamus tällaiseen mallintamiseen pohjautui loppujen lopuksi metaforaan aivoista tietokoneena. Pieleen meni.

Myös Stephen Hawkingin kaltaisten nerojen tulevaisuuden visiot siitä, että ihmisen tietoisuus voitaisiin siirtää tietoverkkoihin ja näin tehdä ihmiskunnasta kuolematon, perustuvat samaan metaforaan. Kaikesta älykkyydestä huolimatta tämä yksinkertainen, historialliseen tilanteeseen sidottu metafora ohjaa aivan samalla tavalla kaikkein briljanteimpien mielten ajattelua kuin meidän muidenkin.

Jutun lopussa Epstein puhuu siitä kuinka jokainen ihminen on täydellisesti ja alusta loppuun jatkuvassa muutoksessa oleva ja ainutlaatuinen ympäristönsä tuote, eikä kaksia täysin samanlaisia aivoja – ja tätä kautta kokemuksia – löydy maailmasta.

Tätä ei mielestäni pidä tulkita tylsästi – siis ettei kokemuksissa ja aivoissa olisi riittävästi samankaltaisuuksia jotta voimme esimerkiksi ymmärtää toisiamme ja tehdä vastaavia havaintoja – mutta tärkeää on ymmärtää, että ”olemme organismeja, emme koneita”. Kun koneet sammuvat, jää tieto kovalevyille, mutta ihmisen tietoisuus on olemassa vain niin kauan kun hän elää.

Näin tietoisuus kuitenkin huijaa meitä. Tietoisuus on täysin jokaiseen historialliseen hetkeen sidottu ja muodostaa tulkintaa ohjaavaa logiikkaa niillä käsitteillä jotka meille esimerkiksi teknologian kehityksestä annetaan. Tästä huolimatta kyseiset käsitteet ja niiden pohjalta tehtävät havainnot tuntuvat usein täysin ylihistoriallisilta, itsestäänselviltä ja paikkansa pitäviltä, koska niiden pohjalta tehdyt, todellisuutta kuvaavat havainnot tuntuvat sopivan niihin aukottomasti.

Silti muutaman sadan vuoden päästä (jos meitä on enää) mielen rinnastusta tietokoneeseen pidetään yhtä naurettavana kuin ajatusta ihmisestä hydraulisena järjestelmänä tai savena.

Tämä kertoo myös jotain siitä minkä filosofit, muut humanistit ja monet yhteiskuntatieteilijät ovat tienneet jo pitkään: kieli ja symbolit sekä niiden historiallinen kehitys ohjaavat inhimillistä tulkintaa, ja tämän vuoksi niillä ja niiden tutkimisella on merkitystä. Ei ole mitään kielestä irroitettuja totuuksia tuolla jossakin joita voidaan jollain ’datalla’ esittää, vaan kaikki tieto ja tiede on aina läpeensä käsitteellistä. Jotkut käsitteet saattavat silti kuvata vallitsevaa todellisuutta paremmin kuin toiset.

Tässä valossa on myös aivan järkevää ajatella – aivan kuten monet yhteiskunta- ja muut tieteilijät ovat jo pitkään tehneet – että ymmärtääksemme ihmistä on paljon järkevämpää tutkia hänen toimintaympäristöään kuin tuijottaa yksittäistä ihmistä itseään ja hänen toimiaan.

Ihminen on läpeensä ympäristönsä tuote, vaikka jokainen yksilö on samalla ainutlaatuinen.